Juuri radiojuontajan työnsä jättänyt Niko Saarinen on aktivoitunut uudelleen aiemmin perustamallaan OnlyFans-tilillä.
Nyt Saarinen kertoo Iltalehden Ukkola-ohjelmassa millaista sisältöä hän on viime aikoina tililleen tuottanut.
– Olen perustanut Onlyfans-tilin ja laittanut sinne ensimmäisen selfiekuvan. Ja kyllä, mä olen myös arvioinut ensimmäisen kullin, Saarinen paljastaa haastattelussa.
Kyse on niin sanotusta dick rating -palvelusta, jossa tilaajat lähettävät kuvia itsestään, ja sisällöntuottaja arvioi niitä esimerkiksi videolla. Niko Saarinen kertoo Iltalehden Ukkola-ohjelmassa, että idea lähti liikkeelle hänen juontamastaan Nikotellen-podcastista.
– Tämä oli lähinnä haaste, joka tuli Nikotellen-podissa ja nyt lähdettiin siihen haasteeseen messiin ja vähän aikaa ehkä seurataan, miten tilanne etenee, Saarinen kertoo IL:lle.
Saarinen ei ole varma aikooko hän jatkaa toimintaa.
– Minulle tuli jotenkin tosi likainen olo siitä, hän naurahtaa Ukkolalle.
Ei muuta Niko Saarinen kuin polje vain sitä omantunnon ääntä lyttyyn. Niinhän ne nykyään kaikki tekee. Eihän mikään ole enää mitään. Kaikki pitää olla sallittua ja loppujen lopuksi ihminen on tyhjääkin tyhjempi.
Entiedä kumpi on säälittävämpää kuvien lähettäminen, vai niiden arvostelu rahasta