Helmeristä eronnut Anu Puumalainen julkaisi sydäntäsärkevän päivityksen – ”Mä romahdin”

Big Brother Suomi -ohjelmasta julkisuuteen noussut Anu Puumalainen julkaisi Instagramissa rehellisen avautumisen, jossa hän kertoo romahtaneensa alkuvuodesta.

Lue myös: Helmeri Pirinen ja Anu Puumalainen: Ero!

Anu julkaisi päivityksensä ohessa tammukuussa otettuja itkuisia kuvia, jolloin hän kertoo kokeneensa ensimmäisen kunnon romahduksensa.

– On ollut päiviä, etten ole päässyt sängystä ylös saatika hoitamaan arjen pienimpiäkään askareita, BB-tähti kirjoittaa.

Anu kertoo, että ihmiset kamppailevat erilaisten ongelmien kanssa, kuten esimerkiksi päihdeongelman, masennuksen tai syömishäiriön kanssa.

– Voisin jatkaa listaa loputtomiin asioita, mistä ihmiset koko ajan maailmassa kärsii, mutta jätän sen tähän.

Anu ei kuitenkaan paljasta mistä syystä hän vajosi pohjalle.

– Meillä kaikilla on omat haasteemme mutta yritetään silti selvitä niistä.

– Nämä kuvat ovat tammikuulta, kun mä romahdin ekan kerran kunnolla. Ajattelin jakaa ne nyt koska huomasin, että mä en tätä vaihetta pahimmassa vallitsevassa tilanteessa uskaltanut tänne someen jakaa aikasemmin. Näin jälkeen päin ajateltuna olin sillon niin hauras ja haavoittuvainen että ihan hyvä etten jakanut.

Anu kertoo olevansa avoin ihminen, ja haluavansa näyttää nuorille seuraajilleen, ettei elämä ole aina niin helppoa ja hienoa, mitä somen kiiltokuvat antavat ymmärtää.

– Avun pyytäminen ei oo heikkoutta vaan vuonna 2023 se on rohkeutta!!! Anu julistaa lopuksi.

Big Brotherissa Suomi -ohjelmassa vuonna 2019 rakastuneet Anu ja Helmeri kertoivat erostaan maaliskuussa.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit