Thaimaan Phuketissa miehensä kanssa lomaillut Helena Ahti-Hallberg, 53, kertoo tuoreessa somepäivityksessä saaneensa positiivisen koronatestituloksen.
Helena kertoo nähneensä tartunnasta myös unen.
– Viime yönä heräsin siihen että sanoin kovaan ääneen olevani positiivinen! Olin valmistautumassa positiivisuuskulkueeseen hieno pinkki positiivisuus kyltti kädessä.
Unet on mitä on, mutta positiivinen on myös tulos mun eilisestä koronatestistä, Helena kertoi Instagram-julkaisussaan.
Tanssiope ilmoittaa myös kärkkäästi, ettei halua kuulla kitinää reissaamisesta ja taudin levittämisestä.
– Te jotka haluavat läyhätä siitä miten ulkomaanmatkoilta tuodaan koronaa laittakaa saman tien suut suppuun! Phuketin kolmen testauksen, täyden rokotussarjan ja sakon uhalla maskipakon kanssa oli olo turvallinen. Ainoa mitä pelkäsin oli Suomen koronalukujen seuraaminen, Helena lataa.
Ahti-Hallberg kertoo altistuneensa virukselle kotonaan Suomessa. Hän kertoo menneensä heti karanteeniin.
Aluksi korona-oireet tuntuivat tavalliselta flunssalta.
– Viidentenä päivänä tulivat oireet, kotitesti kuitenkin negatiivinen. Olo ei ollut tavallista flunssaa kummempi. Olin aivan varma että kyseessä kuitenkin korona ja ajattelin että parempi niin, saa katkaistua pelon kierteen, ei tarvi enää pelkää tartuntaa eikä oireettomana toisten tartuttamista.
Helena kertoo, että nyt oireet ovat pahentuneet huomattavasti, ja veto on täysin poissa.
– Tänään virallinen testitulos oli positiivinen ja olo kamala jo toista päivää. Portaat yläkertaan on kuin urheilusuoritus, sydämensyke nousee ja hengästyy. Suihkussa käyminen vastaa työpäivää, hän suree.
Karanteeni tuo myös omat haasteensa.
– Netflixin kiinnostavimmat katsottu, sohvan nurkassa jo kuoppa ja liikkumaan tottuneet lihakset kiukuttelevat. Työt peruttu, ne vähätkin mitä rajoitusten aikana saa tehdä. Kaiken päälle pusukielto, oma rakas sai negatiivisen tuloksen, Helena päättää.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
Ivan tädellinen sanoisinko valmis nainen,Tietää itse mitä tekee.Olispa joskus mahdollisuus päästä juttelemaan helenan kanssa.
Oli sitten pakko matkustaa ja hakea se korona ja tuoda tänne. Nyt sitten valittaa täällä. Olisi miettinyt laksi kertaa ennen kuin lähti. Vaikka on rahaa niin järjen käyttö on sallittua.
Antakaa helenan matkustella jos hänellä on siihen varaa, mitä se on teiltä pois?
Itse aloit ja näköjään halusit alkaa läyhätä siitä miten ulkomaanmatkoilta tuodaan koronaa, laita vaan ihan itse ensin ja saman tien se suu suppuun! Itsehän kävit siellä ulkomaan matkalla ja palasit suomeen koronan keskelle, niin kärsi seurauksista myös.
No en silti suosittele ulkomaanmatkailua tällä hetkellä. Kyllähän siellä Thaimaassa tietojen mukaan moni sai koronan. Minäkin kaipaan aurinkoa ja kunnon lepolomaa lukuisten ylitöiden vuoksi, joita koronan vuoksi olen tehnyt. Mutta nyt ei ole aika matkustaa ulkomaille. Hiihtelin lomallani lasten kanssa lähimaastossa. Ihan mukavaa oli ja luistelemassakin kävimme ulkokentällä. Kreikkaan kaipaan, mutta ei vielä tänä vuonna.
Sama täällä, kovasti tekisi toisaalta mieli johonkin reissuun, täältä talven keskeltä, mutta en tällaisena aikana uskalla kyllä ulkomaille lähteä. Täytyy katsoa, miten tilanne etenee, ainakaan vuoteen ei ole minullakaan tarkoitus lähteä. Ei tänä vuonna. Myöhemmin sitten.