Fitnesstähti Sonja Aiello kommentoi eroaan kohuräppäri Williamista: ”Ei sitä olisi toivonut”

Fitnesstähti Sonja Aiello vieraili Jonna Joutsenen ja Linda Lietsalan luotsaamassa Nätit tytöt -podcastissa, jossa puheenaiheeksi nousi mm. parisuhdeasiat.

Sonja ja räppäri William eli Ville Virtanen julkistivat suhteensa joulukuussa 2020. Pariskunnan viime keväänä tapahtunutta eroa on puitu mediassa, ja podcastissa juontajat kysyivät Sonjalta millaisia ajatuksia kohuero on hänessä herättänyt.

– Eihän se kivalta tuntunut missään nimessä. Mutta kun parisuhde oli julkinen, niin luonnollisesti siten se erokin oli. Mutta sanotaanko, että ei sitä olisi toivonut, Aiello kertoi podcastissa.

Aiello kertoo kuitenkin kasvaneensa eron myötä ihmisenä paljon.

– Olen mennyt valovuoden verran eteenpäin. Jälkeen päin sitä tajuaa aina, että kaikella on merkityksensä. Nyt voi sanoa, että silläkin oli joku merkitys ja minun piti kasvaa ihmisenä.

Sonja Aiello Creator Awardseissa 2022. Kuva: Tomi Natri / All Over Press

Sonja ei halua puida suhteensa yksityiskohtia, eikä hän ota kantaa siihen, kohdeltiinko häntä ja Williamia eron hetkellä tasa-arvoisesti julkisuudessa.

Fitnesskaunotar totesi kuitenkin yleisellä tasolla, että monesti julkkisparien eroissa naiset saavat enemmän pilkkaa osakseen.

– Kukaan meistä ei ole täydellinen. Voin puhua vain itsestäni, enkä halua kommentoida millään tavalla enää häntä, mutta olisin voinut tehdä asioita eri tavalla. Mutta olen kasvanut ja kehittynyt monella tavalla, ja suunta on nyt eteenpäin, Aiello kertoo.

Seiska-lehden saamien tietojen mukaan kaksikon ero oli myrskyinen.

Sonja Aiello tunnetaan fitnessvaikuttajana ja yrittäjänä. Hän on kisannut bikini fitness -kilpailuissa. Sonjan Sa Life Oy -yrityksen liikevaihto oli viime vuonna 156 000 euroa. Hänellä on Instagramissa 69 000 seuraajaa.

Erottuaan Sonjasta William löysi rinnalleen uuden fitnesskaunottaren: Linda Manuellan. Sonja viihtyy tiettävästi yhä sinkkuna.

Linda Manuella ja William Creator Awardseissa 2022. Kuva: Tomi Natri / All Over Press

Fitnesstähti Sonja Aiellon unelma kävi toteen: ”En voi uskoa tätä”

Seuraa Gekkosta Instagramissa.

Kuvat:AOP

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit