Seiska: Erika Vikman ja Jyrki69 lomailivat yhdessä romanttisessa kohteessa

Laulaja Erika Vikman, 29, ja The 69 Eyes -yhtyeestä tunnettu rokkari Jyrki Linnankivi, 53, ovat viihtyneet yhdessä Vain elämää -kauden kuvauksista lähtien, asiasta uutisoi Seiska.

Kaksikko käväisi äskettäin Italian Venetsiassa, joka on monien rakastavaisten suosima lomakohde.

Erika ja Jyrki on pitänyt suhteensa visusti salassa, eikä pari ole halunnut tulla nähdyksi yhdessä. Erika jakoi reissustaan myös kuvia, mutta Jyrkiä ei niissä nähdä, sillä mies on ilmeisesti toiminut Erikan valokuvaajana.

Seiskan paparazzi oli Erikaa ja Jyrkiä vastassa lentoasemalla kaksikon saapuessa lomamatkaltaan takaisin Suomeen, mutta pari kulki lentoasemallekin erikseen välttääkseen yhteiskuviin joutumista.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön ERIKA VIKMAN (@erikavikman) jakama julkaisu

Erika jännitti Jyrkin tapaamista

Vikman kertoi Vain elämää -ohjelman tiedotteessa jännittäneensä Jyrkin tapaamista eniten etukäteen. Kaksikko ei ollut tavannut toisiaan ennen kauden kuvauksia.

– Jännitän varmaan eniten Jyrki 69:n tapaamista, koska hän on itselleni joukon mystisin hahmo. Muita artisteja olen tavannut tien päällä tai eri kuvauksissa. Jyrkiä en ole tavannut koskaan.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön jyrki69fan🇨🇵 (@jyrki69_fanpage) jakama julkaisu

Matkakaveri vaihtui nuorempaan

Kesäkuussa Erika lomaili ex-rakkaansa iskelmälegenda Dannyn, 79, kanssa Rodoksella. Nyt Erikan matkakumppani on kuitenkin vaihtunut huomattavasti nuorempaan rokkistaraan.

Lue myös: Seiska: Danny ja Erika Vikman kuumalla lomalla kahdestaan Rodoksella!

Seiska: Danny ja Erika Vikman kuumalla lomalla kahdestaan Rodoksella!

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
5 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit
anja forell
anja forell
2 vuotta sitten

Together we’re strong ois …

Sini
Sini
2 vuotta sitten

No ohoh, eihän täällä hyväksytty solvausta, silti menee läpi ”oksettava akka!” Näitähän on jotka kyttää joka sivustolla, mistä saisi lokaa keksittyä. Elämä on toisinaan tylsää itelläänkin, mut enpä silti toisten haukkumista käytä ajan kuluksi… Tuskinpa Erikaa kiinnostaa hittoakaan tommoset jauhamiset Itse olen onnellinen näiden kahden puolesta, ihanaa kun ovat toisensa löytäneet❤️

Ällöä
Ällöä
2 vuotta sitten

Miksi pitää hakea vanhempaa.miestä. ei tämäkään mikään nuori ole. Onko kostoa Dannylle kun sillä on Helmi.

Näin on
Näin on
2 vuotta sitten

Yäk siis tuo lu…u.

Täysin samaa mieltä
Täysin samaa mieltä
Vastaa  Näin on
2 vuotta sitten

Samaa mieltä. Oksettava kuvottava akka!!!

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit