Eppu Normaalin lopettamisuutinen musersi fanit

Legendaarinen suomirock-yhtye Eppu Normaali ilmoitti lopettamispäätöksestään tänään pidetyssä tiedotustilaisuudessa, joka striimattiin yhtyeen syntymäkaupungista Ylöjärveltä. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Eppujen some täyttyi surun murtamien fanien kommenteista:

– Apuaaaaa ei mitää lopettamis juttuja eihän.

– Kyllä tässä jotain nousee kurkkuun.

– Se on sitten laulut laulettu tai ainakin keikat keikkailtu ens syksynä..

Jopa kansanedustaja Antti Kaikkonen intoutui hehkuttamaan Eppujen musiikkia kommentissaan Facebookissa:

– Eput ei kuole koskaan!

Ilta-Sanomat kertoi, että yhtyeen laulajan Martti Syrjän mukaan yhtye voisi lopettaa ”hiipuen hiljaa pois” motivaation lopettaneena tai sitten tehdä, kuten he ovat päättäneet. Martti kertoi, että ”Tämä on strateginen ja taktinen veto”.

Yhtye ilmoitti, että ensi keväällä ja kesänä he vielä keikkailevat ja kaikki huipentuu 50-vuotis juhlakonserttiin Tampereen Ratinan stadionilla elokuussa 2026.

Eppu Normaali on Suomen suosituimpia ja legendaarisimpia yhtyeitä. Se on julkaissut yhteensä 15 studioalbumia ja myynyt yli 1,5 miljoonaa levyä. Yhtyeen muodostavat laulusolisti Martti Syrjä, 66, kitaristi Pantse Syrjä, 66, rumpali Aku Syrjä, 66, kitaristi Juha Torvinen, 66, ja basisti Sami Ruusukallio, 61.

Lue myös: Andy McCoy sai taiteilijaeläkkeen – näin paljon hän saa rahaa kuukaudessa

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit