Eevi Teittinen synnytti keskosen – julkaisi nyt rehellinen päivityksen äidiksi tulemisesta: ”En kokenut sitä onnea ja iloa heti”

Fitnessvalmentaja Eevi Teittisen ja ex-vapaaottelija Teemu Packalénin esikoistytär syntyi keskosena 1. marraskuuta. Vauvan laskettu aika oli vasta joulukuussa.

Nyt Eevi kertoo tuoreessa Instagram-päivityksessään avoimesti tuntemuksiaan äidiksi tulemisesta. Teittisen mukaan ensimmäiset viikot keskosen kanssa olivat haastavia, ja vasta nyt hän osaa nauttia äitiydestä.

– Olipahan matka. Äitiys syttyi hiljalleen, omalla painollaan. Se ei tosiaankaan mennyt kuten odotin, tai mistä puhuttiin. ”Se syttyy kun saat lapsen syliin ekan kerran”. Itse olin vain ihan hämmentynyt, vaikka koinkin kiitollisuutta, Teittinen aloittaa.

– En kokenut sitä onnea ja iloa heti, vaan itseasiassa vasta sitten, kun reilu kuukausi oli jo takana. Alku oli mulle selviytymistä ja sekin on täysin ok. Olen hyväksynyt sen. Jokaisella on oma tarina, eikä missään ole yhtä oikeaa. On vain lukuisia erilaisia tarinoita, joihin vaikuttaa niin moni asia. Rakkaus ei vähene, vaikka tunteet ja ajatukset tuntuisi joskus jopa vääriltä, Eevi kirjoittaa.

Tuore äiti kertoo, että tytär vietiin heti synnytyksen jälkeen Keskolaan.

– Myös mulla kiire päästä sinne. Omat jalat ei tosin kantaneet ja olin aivan katki. Silti olo oli kuin pitkän urheilusuorituksen jälkeen, jossa olin voittanut. Maailman siistein tunne! Tein sen, ihan älytöntä. Tämän jälkeen selviän mistä tahansa. Vaikka synnytys oli täynnä dramatiikkaa ja meni täysin toiveista ja suunnitelmasta poiketen, oli fiilis silti upea. Olin vihdoin maalissa ja vauva voi hyvin.

- ILMOITUS -

Eevi kertoo helpottuneena, ettei vauvan painoa tarvitse enää kytätä kellon ympäri.

– Nyt vasta koen, että voin hengittää. Koen, että osaan ja selviän. Nyt kun lapsen painoa ei tarvitse kytätä, syöttöpunnituksia muistaa, kelloa kytätä, ruokintaa suorittaa toista tuntia ja monella eri menetelmällä, pelätä lapsen vääränlaista käsittelyä, tyytymättömyyttä tai omaa riittämättömyyttä.  Pumpata jatkuvasti, jumittaa kotona sisätiloissa, vahtia hengitystä ja herätä öisin jatkuvasti. Nyt kun tämä sujuu luonnollisemmin ja omalla painollaan, voin jo vähän ollakin vaan äiti, Eevi jatkaa.

Eevin mukaan vauva syö itse rinnalta, nukkuu yönsä hyvin ja kerryttää painoa tasaiseen tahtiin.

– Vatsavaivojen kanssa taiteillaan, mutta siitäkin on tullut ”normaalia”. Nyt pystyn luottamaan ja rentoutumaan lapsen kanssa, sekä ilman. Ollaan päästy ylös sumusta.

– Olen saanut korvaamatonta tukea tämän matkan aikana teiltä. Kun isoin sumu iski päälle mietin, miten tästä ikinä selviää eteenpäin. Mutta niin sekin päivä koitti. Moni teistä tsemppasi juuri tämän ajatuksen kanssa ja kokemuksien jakamisen merkitystä ei voisi liikaa korostaa. Some näytti mulle tämän matkan aikana sen POSITIIVISEN voimansa pitkästä aikaa. Kiitos, Eevi päätti päivityksensä.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Eevi Teittinen (@eeviteittinen) jakama julkaisu

- ILMOITUS -

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Eevi Teittinen (@eeviteittinen) jakama julkaisu

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Eevi Teittinen (@eeviteittinen) jakama julkaisu

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Eevi Teittinen (@eeviteittinen) jakama julkaisu

Kuvat:Instagram

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Viikon suosituimmat

UUSIMMAT

Katso myös nämä

Kuulitko julkkisjuorun? Lähetä viestiä:

 [email protected]