Danny Seiskalle: ”Erika on vapaa lähtemään, kun huvittaa…”

Kuva: Instagram/Danny

Viime päivinä Erika Vikmanin, 26, ja iskelmälegenda Dannyn, 77, suhdekuvio on saanut paljon huomiota mediassa.

Seiska uutisoi torstaina, että Erika olisi hankkinut itselleen sala-asunnon Tampereelta. Tämä luonnollisesti kehkeytyi pieniä erohuhuja parin välille.

Seiskan toimittaja soitti Erikalle.

– Tota… En sano tähän nyt yhtään mitään. Nyt mun on pakko soittaa Dannylle. Palataan myöhemmin! Säikähtäneen oloinen Erika sanoi Seiskalle.

Seiskan reportteri soitti äskettäin myös Dannylle ja kyseli lisää Erikan ja laulajalegendan yhdessäolosta. Danny kuulosti aluksi yllättyneeltä ja harkitsi sanansa tarkkaan.

Danny kertoo Erikan olevan kotoisin Tampereelta, jossa kaikki hänen perheensä ja lähimmät ystävänsä yhä asuvat.

– Yksi näistä ystävistä myös mahdollisti Erikalle tällaisen vetäytymiskämpän, Danny sanoo lendelle.

Iso D kertoo myös, että Kirkkonummella sijaitseva tiilitalo on yhä Erikan varsinainen koti.

– Suhteemme ei ole vangitseva, vaan perustuu vapaaehtoiseen yhdessäoloon. Erika on vapaa lähtemään, kun huvittaa. Ei ole kuitenkaan lähtenyt, kun ei ole huvittanut, Danny sanoo Seiskalle.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit