IS: Danny paljastaa, ettei ole nähnyt Helmiä aikoihin

Iskelmäneuvos Danny, 79, antoi aiemmin tällä viikolla haastattelun Ilta-Sanomille Aikansa idolit -kiertueen lehdistötilaisuudessa. Dannyn lisäksi lavoja lähtevät valloittamaan Kai Lind, Pirkko Mannola ja Lasse Liemola. Kiertue starttaa Turussa 28. lokakuuta ja päättyy maaliskuussa 2022 Helsingissä.

Päätähtien lisäksi lavalla nähdään LAV-taustakuoro, jossa esiintyy muun muassa Jennika Vikman, 25, joka on Dannyn ex-rakkaan Erika Vikmanin, 28, sisko.

Kiertueen lehdistötilaisuudessa Danny mm. kehui IS:lle, että Jennika on yhtä kaunis kuin naisen tunnetumpi sisko Erika.

Lue myös: IS: Danny aloittaa yhteistyön Erika Vikmanin Jennika-siskon kanssa: ”Yhtä kaunis kuin Erika”!

Danny kommentoi lehdelle lyhyesti myös suhdettaan avustaja-ystäväänsä Helmi Loukasmäkeen, 20.

– On siitä jonkin aikaa, kun näin Helmin viimeksi. Olemme soitelleet, Danny kertoi lyhyesti  Ilta-Sanomille.

Danny ja Helmi tutustuivat kesällä 2020, kun Helmi aloitti kesäavustajan pestin Iso D:n Rauman huvilalla. Sittemmin kaksikon suhde on syventynyt paljon suuremmaksi, ja he ovat viihtyneet saman katon alla myös laulajan Kirkkonummen kodissa.

Lue myös: Jahas! Dannyn Helmistä tuli malli!? – Poseerasi valokuvaajalle! – Katso upea lopputulos

Kuvat:Instagram

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
10 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit
Jalpe
Jalpe
3 vuotta sitten

Ei helmiä sioille.

Catherine sementh
Catherine sementh
3 vuotta sitten

Wanha pervo gubbe…

Reino Tossu
Reino Tossu
3 vuotta sitten

Hyvä, jos joku saanut tytön päähän puhuttua järkeä, varmasti kiittää vielä joskus

Pena
Pena
Vastaa  Reino Tossu
3 vuotta sitten

Helmi hempukka itse oli änkeemällä ängennyt itseään dannyn hommiin halunnut kovasti julkisuutta no sitä saa vähän kyseenalaista sellaista.Mitä toi osaa muuta kun keikistellä vanhalle vaarille tuskin mitään.tavallisen näköinen pallinaama.

Juhis
Juhis
3 vuotta sitten

Kyllähän kaunis Helmi tuosta Kirkkonummen portista on kulkenut päivittäin tuosta Kirkkonummen portista Vitolla. Dannyn kanssa ja ilman.Salessa näin heidät toissapäivänä. Olihan se Vikmanin sisko jo kolme vuotta sitten dannyn kiertueella.

Ihmettelevä Eeva
Ihmettelevä Eeva
Vastaa  Juhis
3 vuotta sitten

Dannyn lähimuisti taitaa pätkiä.

Eiju
Eiju
3 vuotta sitten

Helmi, käännä lehteää jo. Dannyn hiuksista oli kirjoitus aikaisemmin. Danny sanoi että korviensa takia pitää vanhan tyylisiä hiuksia. Olen kuullut että hän käyttää lisä hiuksia etutukassaan. . Ei itse sitä kertonut .. Mutta sillähän ei ole väliä. Danny on Danny. Kova D.

Lea
Lea
3 vuotta sitten

Voi Helmi hyvä, nuorempaa miestä rinnalle. Olet upea nainen, elä tuhoa elämääsi kiertopalkintona tuon hapsutukan rinnalla.

Tara
Tara
3 vuotta sitten

Mitä, onko vuosisadan rakkaustarinaan tullut ryppy?! Voisiko olla mahdollista, että Helmi on vihdoin tullut järkiinsä? No, tuskin sentään!!

Ihmettelevä Eeva
Ihmettelevä Eeva
3 vuotta sitten

Veikö Jennika Helmin paikan??

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit