Crista Jaatinen joutui hyökkäyksen kohteeksi huoltoasemalla: ”Täydellinen esimerkki mitä kauniit naiset saa kokea muilta naisilta”

Aikuisviihdetähti Belle Vixellen syntymäpäivä sai ikävän käänteen – tuntematon nainen yritti päästä autoon.

Aikuisviihdetähti Belle Vixelle, oikealta nimeltään Crista Jaatinen, kertoo TikTokissa uhkaavasta tilanteesta, joka sattui pari päivää sitten hänen syntymäpäivänään Helsingin Eläintarhan Nesteellä.

Jaatisen videon mukaan tuntematon nainen yritti päästä hänen autoonsa sisälle.

– Hyvin lähtee syntymäpäivä käyntiin, kun joku hullu nainen alkaa hakkaamaan mun autoa ja haukkumaan ”ryssä huo..” sen takia että istun autossa ja odottelen mun miestä, joka onneksi tuli just huoltsikalta ulos, Jaatinen kirjoittaa.

– Meillä oli molemmat ikkunat osittain auki ja onneks sain painettua ovet lukkoon kun tää nainen koitti tulla mun autoon sisälle. Kun ei päässy alko hakkaamaan ikkunaa, Jaatinen kertoo.

Onlyfans-tähti kertoo soittaneensa poliisit paikalle. Hänen mukaansa poliisi oli saanut naisesta ilmoituksen myös toiselta henkilöltä.

”Täydellinen esimerkki”

Crista arvioi videon saatetekstissä, että tuntemattoman naisen käytös johtui hänen ulkonäöstään.

– Tässä näkyy täydellinen esimerkki mitä kauniit näyttävät naiset saa kokea muilta naisilta. Elät sun elämää häiritsemättä ketään ja silti tälläsiä ihmisiä on jotka koittaa käydä suhun käsiksi sen takia että niitä ärsyttää sun ulkonäkö, Jaatinen kirjoittaa.

Videolla näkyy myös Jaatisen puoliso Tommi, joka meni tilanteessa väliin. Videolla näkyy, kuinka nainen töytäisee Tommia.

– Onneksi mulla on ihana puoliso joka pitää mut turvassa. Tässä näkyy täydellisesti miten oikea mies käyttäytyy ja puolustaa omaa naista, oli kyseessä sitten nainen tai mies, Crista jatkaa.

Videon perusteella tilanne rauhoittui lopulta, ja nainen poistui paikalta.

Katso video alapuolelta:

@bellevixelle

Hyvin lähti mun syntymäpäivä käyntiin… ei saa istua omassa autossa rauhassa näköjään ilman että joku triggeröityy sun ulkonäöstä niin paljon että koittaa käydä suhun käsiksi ja käy sun miehen päälle. Varokaa Helsinki eläintarhan neste! Poliisille soitettu ja hän oli käynyt jonkun muun kimppuun myös. Onneksi mulla on ihana puoliso joka pitää mut turvassa ♥️🙏🏻 tässä näkyy täydellisesti miten oikea mies käyttäytyy ja puolustaa omaa naista, oli kyseessä sitten nainen tai mies 👏🏻👏🏻♥️ saa jakaa ja varottaa muita tästä naisesta!!!

♬ original sound – Belle IG cristaofficial 🌸

Kommenttikentässä Tommi on saanut kiitosta rauhallisesta toiminnastaan.

– Wau mikä mies sulla.

– Oisit Belle vetäny yläviistoo.

– Vaikuttaa että saattais olla myös psykoottinen. Apuahan tää ihminen tarvitsisi.

– Joku peukkupää iha selkeest.

Lue myös: Oho! Suomalainen aikuisviihdetähti joutui vaihtamaan nimensä – yllättävä syy!

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

guest
5 Kommenttia
Herätkää
Herätkää
1 kuukausi sitten

Nyt gekkosen toimittajille vähän tilannetajua päähän. Hienoa journalismia, että jaatte tällaista ja valheiden kera.

Videolla näkyy myös, kuinka Tommi tönäisee naista takaisin, mutta sitä ei tietenkään mainita? Videolla ei näy, että tuo nainen olisi käynyt Cristan kimppuun, koska se on valhe. Crista sanoi itse aikaisemmalla videolla, että istui TOISELLA PUOLELLA AUTOA ja nainen näytti miettivän laukun varastamista, eli mitään eleitä ei tehty hänen suuntaan.

Te edelleen autatte rikosta, ymmärrättehän? Tuo video rikkoo lakia, kunnianloukkaus ja mainehaitta. Mitä isompi yleisö, sitä vakavemmat seuraukset.

Liisa Tamminen
Liisa Tamminen
Vastaa  Herätkää
1 kuukausi sitten

Sä oot kaikkea muuta kuin kaunis.
Raukka tytölle härnäsit ja auoit päätäs. EI Kannata aukoo naamaa ja olla olevinaan .tulee nopeasti nokka punaiseksi.
Oisitte mieluummin soittanut apua tytölle. Istuit autossa ja laitoit sen miehen syötiksi

Herätkää
Herätkää
Vastaa  Liisa Tamminen
1 kuukausi sitten

Taisit laittaa kommentin väärään kohtaan?

Vittu mikä daiju
Vittu mikä daiju
Vastaa  Herätkää
1 kuukausi sitten

Julkisella paikalla kuvattu ja tottakai saa kuvata kun joku käy kimppuun.. Rikosilmoituksia on tehty kotkamiehestäkin vaikka kuvannut mutta mikään ei ikinä johda mihinkään 🙂 Tuossa ei ole mitään vikaa! Hyvä Crista ja Gekkonen!

Herätkää
Herätkää
Vastaa  Vittu mikä daiju
1 kuukausi sitten

Julkisella paikalla saa kuvata. Mutta se, mitä videolla tapahtuu, määrittelee sen onko se laitonta julkaista netissä vai ei. Mitä lakia kotkamies on rikkonut? En oo tapausta seurannut.

Jopa minilexin sivuilla lukee selvästi, että jos esim videolla esiintyvä ihminen on pelkästään päihtynyt, rikkoo se jo lakia mainehaitan vuoksi.

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit