Big Brother -taloon asteli kolme uutta asukasta!

Big Brother -taloon astui sunnuntai-iltana kolme uutta asukasta: kouvolalainen Maiju, 50, henkisinkiläinen Noora, 23, ja porilainen Samir, 32.

Samir

Nelonen media

Samir harrastaa musiikkia ja toivoo, että musiikki työllistäisi hänet tulevaisuudessa, sillä se on hänen rakkain harrastuksensa.

Urheilullinen mies kertoo olevansa kiltti ja huumorintajuinen ihminen. “En ole ikinä ollut tappelussa”, hän kertoo ja miettii, ettei halua tarkoituksella satuttaa ketään.

“Kun suu käy nopeammin kuin aivot, voi tulla jotain, mutta kyllä mä nopeasti paikkaan.”

Noora

Iisalmesta kotoisin oleva Noora kuvailee tulevansa kaikkien kanssa toimeen. “Mutta kaikkien ei tarvitse tulla mun kanssa toimeen”, hän lisää.

Nykyään Helsingissä asuva parturi-kampaaja kertoo kohtaavansa runsaasti ennakkoluuloja ulkonäkönsä perusteella.

“Olen paljon enemmän kuin miltä näytän. Olen helposti lähestyttävä.”

 

 

Meiju

Nelonen media

Yhteisöpedagogina työskentelevä Maiju kuvailee itseään näin:

“Olen A-luokan muija pienellä twistillä.”

Maiju on myös valmistunut seksuaaliterapeutiksi ja pitää Onnellinen pinppi -blogia.

Hän kertoo olevansa eloisa ja värikäs tyyppi, jolle sattuu ja tapahtuu.

“Helposti lähtee mopo keulimaan.”

Alkavalla viikolla alkuperäiset asukkaat joutuvat palvelemaan uusia asukkaita, jotka jäivät asumaan BB-talon sviittiin. Kommunikointi vanhojen ja uusien asukkaiden välillä tapahtuu rajoitetusti ja etänä.

Uusilla asukkailla on myös iso rooli tulevissa nimeämisissä.

Kuka on mielestäsi Suomen kuumin julkkis? Äänestä tästä!

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit