Melody häädettiin Big Brotherista ”V*ttu me ei syödä enää ikinä!”

Big Brother Suomi -ohjelmasta häädettiin hetki sitten kokkina työskentelevä Melody. Häätöuhan alla olivat Mellun lisäksi Ville, Lasse, Jasmiina, Anssi, Taavi ja Pekka. Lähetyksen puolessa välissä turvaan pääsivät eniten yleisöääniä saaneet asukkaat, eli Taavi, Anssi, Pekka ja Jasmiina.

Häätöhuoneeseen joutui täten Ville, Melody ja Lasse. Häätöhuoneessa juontaja Elina Kottonen kuulutti, että Melodyn BB-taival on tullut päätökseensä.

Kokkina työskentelevä Melody on tehnyt ahkerasti ruokaa myös BB-talossa.

– V*ttu me ei syödä enää ikinä!, Ville kauhisteli Melodylle, joka asteli studioon.

Jännittynyt Melody kertoi Elina Kottosen haastattelussa, ettei hänelle tullut yllätyksenä putoaminen. Hän oli mielissään myös poikaystävänsä näkemisestä, joka pääsi myös vierailemaan BB-talossa aiemmin tällä viikolla.

– Minulla on ollut vähän sellainen olo, että olen jatkoajalla. Annoin itselleni kolme viikkoa, joten tämä oli kolme kertaa enemmän, Melody totesi Elinalle.

Jasmiina oli järkyttynyt Melodyn lähdöstä. Hän joutuu nyt asumaan talossa kahdeksan miehen kanssa.

Seuraa Gekkosta Instagramissa ja WhatsApissa!

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit