Big Brother: He joutuivat häätöäänestykseen – yhdelle asukkaalle hurja määrä nimeämispisteitä!

Tällä viikolla Big Brother -talossa annettiin vaihteeksi nimeämispisteitä perinteiseen tapaan.

Sunnuntai-illan suorassa lähetyksessä BB-talosta häädetään ensimmäinen miesasukas, sillä asukkaat nimesivät häätöäänestykseen Juhanin, Lassen, Anssin, Samin ja Pekan.

Viikko sitten taloon palanneelle Minnalle ei saanut antaa nimeämispisteitä. Minna sai kuitenkin valita asukkaan, jonka antamat nimeämispisteet tuplataan. Minna valitsi Jasmiinan.

Eniten nimeämispisteitä keräsi Juhani, jonka olemus on käynyt raskaaksi useimmille asukkaille. Rehupuntille kerääntyi kaikkiaan 12 nimeämispistettä. Toiseksi eniten pisteitä sai yllättäen Anssi (6).

Myös Jasmiina nimesi Juhanin ja perusteli päätöstään mm. sillä, että Juhani potee kovaa koti-ikävää.

Jasmiinan lisäksi Juhani sai kaksi pistettä Pekalta, Samirilta, Melodylta ja Villeltä.

Näin asukkaat jakoivat nimeämispisteet:

Pekka: Juhani 2, Lasse 1
Sami: Pekka 2, Taavi 1
Samir: Juhani 2, Ville 1
Melody: Juhani 2, Sami 1
Aki: Lasse 2, Taavi 1
Juhani: Anssi 2, Pekka 1
Ville: Juhani 2, Sami 1
Taavi: Anssi 2, Pekka 1
Lasse: Anssi 2, Pekka 1
Anssi: Lasse 2, Jasmiina 1
Jasmiina: Juhani 4, Sami 2 (Jasmiinan antamat pisteet tuplattu)

Näin pisteet jakautuivat asukkaiden kesken:

Juhani: 12 pistettä
Anssi: 6 pistettä
Pekka: 5 pistettä
Lasse: 5 pistettä
Sami: 4 pistettä
Taavi: 2 pistettä
Ville: 1 piste
Jasmiina: 1 piste

Liity Gekkosen WhatsApp-kanavalle ja saat kaikki uutiset kätevästi WhatsAppiisi.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
1 Kommentti
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit