Oho! BB-Sini onnitteli nettikiusaajiaan: ”Saitte tuhottua minut, identiteettini ja urani”!

Asianajaja BB-Sini Liljeqvist joutui viime syksynä kohun keskelle käyttäydyttyään erikoisesti Big Brother -talossa.

Sini poistui talosta, kun hän sai tietää miehensä jättäneen avioerohakemuksen. Sini nukkui BB-talossa mm. sinkkumiehen Artun kanssa lusikassa, ja viihtyi muutenkin nuoren komistuksen seurassa.

Sini sai samaan syssyyn myös potkut aviomiehensä omistamasta asianajotoimistosta.

Sini julkaisi äskettäin Instagram-tilillään pitkän päivityksen, jossa hän kommentoi menneitä vaikeita aikojaan. Samalla Sini paljasti aloittaneensa jälleen työt uudessa työpaikassa.

– Palasin tänään työelämään. Noin vuosi sitten jäin jonkinlaisen kohun saattelemana pois silloisesta työpaikastani. Olin ilmeisesti mennyt tunteisiin osallistuessani reality-ohjelmaan ja lukemattomat ihmiset olivat alkaneet häiriköidä työpaikkaani ja kuuden ihmisen työpäivät menivät minusta ”innostuneiden” häiriköiden vuoksi ihan sekaisin., Sini Liljeqvist kirjoittaa.

– Toimiston työrauha piti saada taattua ja siksi oli ainoa vaihtoehto, että ottaisin etäisyyttä toimistoon. Olisin todellakin ollut valmis itse ilmoittamaan, että siirryn sivuun työstäni. Oli hirveää nähdä osallistumiseni vaikutukset toimistoon. Kanssani ei kuitenkaan keskusteltu mistään tiedotteesta ennen kuin sellainen julkaistiin päiväunieni aikana.

BB-tähti paljastaa, ettei hänelle kerrottu etukäteen irtisanomisesta.

– Sain lukea sivuun siirtämisestäni uutisista. Tämä satutti suunnattomasti. Yhteydenotot olivat puhdasta häiriköintiä ja koen, että minua rankaistiin siitä, että jouduin häiriköinnin kohteeksi. Lisäksi rankaisu oli pahin mahdollinen. Vaikka melkein kaiken muun kanssa voin vitsailla ja pelleillä, niin urani ja työasiat ovat olleet minulle aina pyhiä, Sini kertoo.

Sini kertoo että hän toivoo vanhalle työpaikalleen pelkästään hyvää.

”SAITTE TUHOTTUA MINUT, IDENTITEETTINI JA URANI”

Sini onnittelee somehäiriköitä onnistuneesta kampanjasta.

– Onneksi olkoon nettikiusaajille ja cancel-kulttuurin harjoittajille. Saitte tuhottua minut, identiteettini ja urani vuodeksi sekä aiheutettua sen, että meinasin melkein heittää hukkaan viimeiset 15 vuotta oikeustieteen opintojen ja juristin työn parissa.

– Toivottavasti nautitte antaumuksella, kun saitte minut suht syviin vesiin. Toki voisitte myös miettiä, miksi haluatte tuntemattomalle ihmiselle aiheuttaa tuollaista. Kukaan ei tiedä tarinaani, eikä asioita, mitä niiden takana on.

Nyt Sini kertoo olevansa erityisen onnellinen.

– Tunsin vuoden jälkeen, kuinka sain osaamisellani autettua muita. En edes muistanut enää, kuinka hyvältä tuntuu tehdä valitsemaani työtä. Suosittelen myös näille häiriköille ja kiusaajille hyvän valitsemista pahan sijaan, Sini päättää.

Lue myös: Kohun keskelle viime syksynä joutunut BB-Sini julkaisi rajun avautumisen: ”Koen, että menetin ihmisoikeuteni kun astelin Big Brother-taloon”

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön , (@aa_sinililjeqvist) jakama julkaisu

Seuraa Gekkosta Instagramissa ja WhatsApissa!

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
5 Kommenttia
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit