BB: Lasse ahdistui Minnan paluusta: ”Mieti se on nähnyt kaiken”

Big Brotherissa koettiin sunnuntai-iltana mojova yllätys, kun Nooran häädön jälkeen taloon palasi alunperin toisena asukkaana häädetty Minna.

Lue myös: Big Brother: Noora ulos ja Minna sisään!

Minnan tulo sai monet hämmästymään. Jasmin oli erityisen innoissaan ja onnellinen vanhan kaverinsa paluusta.

– V*ttu paras juttu ikinä!, Jassu hehkutti.

Lasse sen sijaan ahdistui silminnähden Minnan comebackista. Kaksikko heilutti peittoa kauden alussa.

– Mua alkaa vähän jännittää tää, Lasse puhalteli.

– Tästä voi tulla rumaa, Lasse toteaa Taaville joka myötäilee.

– Sitä tässä haetaan, Lasse ja Samir pohtivat.

– Mieti se on nähnyt kaiken, Lasse selostaa.

– En ollut ihan valmis tämmöseen, mies tuskaili.

Hän kertoo myös menettäneensä ruokahalunsa.

– Ei pysty syömään sitä, Lasse sanoo muille, jotka ovat ottamassa ruokaa.

– Lähti ruokahalu!, Taavi huutaa ja purskahtaa nauruun.

Lassea tuntui huolettavan erityisesti se, että Minna on käynyt talon ulkopuolella ja nähnyt kaikenlaista. Lassea näyttää myös ahdistavan Minnan kanssa sutinointi.

– Aika sillee mitä v*ttua, ei tätä oo ihan sulattanut vielä, Lasse totesi Taaville sohvalla.

Samir lohdutti Lassea, joka oli hädissään ja ahdistunut. Lasse myös varmisti, että Samir nukkuisi hänen vieressä, että Minna pysyisi mahdollisimman kaukana.

Lue myös: Big Brother -talossa sutinaa: Lasse ja Minna hipsalivat toisiaan yöllä sängyssä – Kuva!

Lasse istuskeli huolestuneen näköisenä sohvalla.

Nelonen media

Seuraa Gekkosta Instagramissa ja WhatsApissa!

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
1 Kommentti
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit