Arttu Wiskari riensi tuupertuneen miehen avuksi – Suomituristit katsoivat tilannetta vierestä ja ottivat kuvia – ”Olen vihainen ja pettynyt”

Arttu Wiskari kertoo Facebook-tilillään pelottavasta tilanteesta, jonka hän kohtasi lomamatkallaan Espanjassa. Suosikkiartisti auttoi maahan tuupertunutta henkilöä muiden pällistellessä tilannetta vieressä. Wiskari moittii kovin sanoin sivustakatsojia, ja peräänkuulutti ihmisiltä järjen käyttöä.

Näin Arttu kertoo tapahtumista FB:ssa:

”Tässä kun taivastellaan lasten kuvaamia videoita, jotka päätyvät sosiaaliseen mediaan niin kyllä me aikuisetkin ollaan välillä harvinaisen perseestä. Tällä päivityksellä ei kerätä irtopisteitä vaan haastetaan ihmiset käyttämään järkeä. En siis kaipaa kiitosviestejä vaan kaiken sympatian voi ohjata hyväntekeväisyys mielessä haluamallesi kohteelle. Anteeksi, olen vihainen.”, Wiskari aloittaa.

”Odotimme lentokenttäbussissa pääsyä terminaaliin. Bussi oli liikkeessä kun alkoi kuulumaan huuto ”auttakaa, hän ei ole humalassa”. En heti tajunnut mitä oli tapahtumassa, koska se kuului bussin etuosasta ja itse olin suurinpiirtein keskellä bussia ja seisoin kasvot bussin takaosaa kohti. Ihmisiä oli myös niin paljon, että oli vaikea nähdä, mitä oli tapahtunut.”

Wiskarin Pauliina-vaimo oli ymmärtänyt mistä oli kyse, ja pyysi miestään menemään auttamaan tuupertunutta matkustajaa.

”Kun käännyin näin pitkän tatuoidun miehen makaamassa kalpeana bussin lattialla. En tiennyt, mitä oli tapahtunut, mutta mies virkosi sen verran, että yritti nousta seisomaan. Pyysin häntä pysymään makuulla ja tiedustelin oliko hänellä esimerkiksi diabetes. Mitään sairauksia ei kuulemma kuitenkaan ollut. Hän makasi siihen asti bussin lattialla kunnes pysähdyimme terminaalin eteen. Annoin puolikkaan vesipullon hänelle ja hänen olo rupesi selkeästi paranemaan.”, Arttu kirjoittaa ja jatkaa:

”Linja-auto oli TÄYNNÄ ihmisiä, jotka katsoivat vierestä ja kun asiaa muistelee tarkemmin niin osaavampaa apua olisi varmasti löytynyt matkustajien joukosta. Kukaan ei silti tullut edes kysymään, että voisiko olla avuksi ja minä en valitettavasti ole kovinkaan pätevä auttamaan ihmistä, joka on pyörtynyt tai saanut sairaskohtauksen.”, Wiskari kertoo.

Eräs suomituristi oli kaiken lisäksi napannut tilanteesta kuvan, ja lähettänyt sen erääseen juorulehteen, jossa se myös julkaistiin viime viikolla.

Arttu on raivoissaan tapahtuneesta.

”Toivottavasti 77€ lomakassan turvottaminen tuntui hyvältä suomibaarissa.” Wiskari lataa.

”Miksi ihmiset eivät auttaneet? Pelottiko tatuoitu ihminen? Ajatellaanko, että me suomalaiset kaikki olemme aina kännissä lentokoneessa? Vai onko vain helpompi katsoa muualle? Tiedoksi: mies oli selvinpäin joten vaihtoehdot käyvät vähiin.”

”Olen vihainen ja pettynyt. Eilen opettelin istuttamaan kukkia ja tänään varaan itselleni paikan ensiapukurssille. En ikinä halua olla niin kateissa, että kuvaisin kun jollain on hätä.” Wiskari päättää.

Seuraa Gekkosta Instagramissa ja WhatsApissa!

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
2 Kommenttia
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit