Korona peruutti taas Antti Tuiskun Bailantai-konsertit – laulaja kommentoi nyt suru-uutista: ”Suurta tunteiden vuoristorataa”

Idolsista aikoinaan julkisuuteen noussut poppari Antti Tuisku, 37, ilmoitti suru-uutisen kolme päivää sitten Instagram-tilillään. Laulaja kertoi, että hänen odotetut Helsingin Olympiastadionin Bailantai-konsertit ovat siirtyneet jälleen koronan vuoksi ensi vuoteen. Syyskuun 2021 keikat on nyt siirretty ensi vuoden syksyyn. Lisäksi Tuisku ilmoitti, että hän jää keikkatauolle kesäfestarikeikkojen jälkeen.

– Tämä viikko on ollu yhtä suurta tunteiden vuoristorataa. Tieto Bailantai-konserttien siirtymisestä ensi vuoteen ja päätös jatkaa keikkailua vasta ensi vuoden puolella, on luonnollisestikin aiheuttanut minussa, mutta myös teissä erilaisia fiiliksiä ja tunteita, Antti kertoo Instagramissa.

– Itselläni päällimäisenä on helpotuksen tunne siitä, että nyt varmuudella tiedämme, mitä tapahtuu ja milloinkin. Ja voimme alkaa valoisin mielin todella odottaa asioita tapahtuvaksi, Tuisku kirjoittaa.

View this post on Instagram

 

A post shared by Antti Tuisku (@antti_tuisku)

Tuiskun fanit ovat ottaneet uutiset vastaan surullisena mutta ymmärtäväisin mielin.

– Oikea päätös siirtää. Itseä ainakin helpotti, koska tämän kesän koronaluvut kertoo siitä että monet ovat jo luovuttaneet turvatoimien suhteen ja siksi syksy ei näytä niin hyvältä mitä se olisi voinut näyttää. Mutta rokotusvasteen myötä ensi vuonna on varmasti ihan eri tilanne. Kärsivällisesti odotellen! eräs seuraaja kirjoitti.

– Kiitos kun haluutte tarjota turvallisen kokemuksen Stadionilla ja toimitte vastuullisesti ❤️ Ei muutaku ens vuotta odottaen stadionin osalta, kiitteli toinen.

– Harmittaa kyllä että muutkin kuin Bailantai peruuntui. Ei jaksa enään ostaa yhtään lippua minnekkään, kolmas surkutteli.

Myös muut suomalaismuusikot ovat kommentoineet Tuiskun julkaisua.

– Kelaa että kohta 2 vuotta sitten hikoiltiin ja jännitettiin kimpassa miten liput myy. Kukapa olisi uskonut että vielä siirrellään. Mutta oikea päätös! Voimia veli, kirjoitti Samu Haber.

BAILANTAI SIIRTYI THE WEEKNDIN PÄÄLLE

Konserttien siirtyminen ensi syksyyn on tuonut osalle musiikin ystävistä uudenlaisen ongelman. Tapahtuma on siirretty järjestettäväksi samaan aikaan The Weekndin Hartwall Arena -keikan kanssa.

– Hitto samaan aikaan on lippu Weekendin keikalle!, kiroaa eräs vihaisen emojin kera.

– Harmillisesti osuu The Weekndin keikkojen päälle, itkee toinen.

 

View this post on Instagram

 

A post shared by Antti Tuisku (@antti_tuisku)

 

View this post on Instagram

 

A post shared by Antti Tuisku (@antti_tuisku)

Supertähti The Weeknd vetää keikan Hartwall Arenalle 9. syyskuuta 2022. Antti Tuiskun Bailantai-konsertti on tarkoitus järjestää samana päivänä. Tästä monet ovat näreissään.

Alapuolella The Weeknd ja laulajakaunotar Ariana Grande.

 

View this post on Instagram

 

A post shared by The Weeknd (@theweeknd)

Liity Gekkosen WhatsApp-kanavalle ja saat kaikki uutiset kätevästi WhatsAppiisi.

Kuvat:Instagram

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
3 Kommenttia
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit