Aki Linnanahde jätti Suomen

Syksy on virallisesti jo hyvässä vauhdissa, ja se tarkoittaa sitä, että muuttolinnut sekä Aki Linnanahde on lentänyt jälleen Espanjaan.

– Sunnuntaina koittaa paluu Espanjaan. Edellisen talven tapaan kalenterissa on muutama duunipätkä Suomessa, mutta muuten työt ja muu arki sujuvat niillä main, hän kirjoittaa.

– Samaan aikaan odottava ja haikea fiilis. Edelleen olen sitä mieltä, että Suomen kesää ei voita mikään. Paljon hienoja hetkiä mahtuu viimeisiin kuukausiin. Ja sit toisaalta, on kyllä kiva taas mennä takaisin, hän jatkaa.

Linnanahde perheineen pohti ajatusta Espanjaan muutosta vuosia, ja lopulta perhe myi Helsingissä sijaitsevan kotinsa ja osti Espanjasta asunnon.

– Vuonna 2018 tuli vahva tunne, että Espanja voisi olla meidän perheen juttu. Tunne on vuosien saatossa vain vahvistunut. Jopa niin paljon, että päätimme viime syksynä myydä Helsingin asuntomme ja vaihtaa sen kotiin Espanjassa. Tänään on ensimmäinen yö asunnossa, joka ei enää ole vain loma-asunto, vaan ihan oikea koti koko isolle perheelleni, Linnanahde kirjoitti viime vuonna Instagramissa.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit