Aamulypsyn suosikkijuontaja sairastui koronaan – ohjelma jää pääsiäistauolle

Radio Suomipopin suosikkiohjelma on laitettu toistaiseksi tauolle. Kanava tiedotti eilen, että Aamulypsy-ohjelma jää väliin sairastapauksen vuoksi.

– Moikka kaikki! Aamulypsyn henkilökuntaan kuuluvalla henkilöllä on noussut kuume ja Jaajo, Janni ja Tuukka jäävät varotoimena kotiin odottelemaan henkilön testituloksia. Toivottavasti jo keskiviikkona takas kehissä, päivityksessä kirjoitettiin.

RITOKOSKI SAIRASTUI

Kehissä ei kuitenkaan olla, sillä nyt kanava tiedotti some-tileillään, että juontaja Tuukka Ritokoskella on todettu koronatartunta. Ritokoski juontaa suosikkiohjelmaa yhdessä Jaajo Linnonmaan ja Janni Hussin kanssa.

Kurjia uutisia: Suomipopin Aamulypsyn Tuukka on sairastunut koronaan. Kanavalta lähetetään Tukelle rakkautta ja pikaista paranemista sekä toivotetaan lievää tautia! Asiasta tiedotetaan julkisesti Tuukan luvalla, Suomipop tiedottaa somessa.

– Tilanteeseen nähden vointi on kohtalainen, vaikka oireet ja kunto vaihtelee selvästi päivästä riippuen. Tämä on hyvä muistutus itsellekin, että tauti voi tulla, vaikka maskia on käytetty ja ohjeita noudatettu, Ritokoski kommentoi julkaisua.

Kanava tiedottaa, että studiolla on noudatettu tarkkaan tiukkoja suojatoimia, ja mahdolliset altistukset on pyritty pitämään minimissä.

Aamulypsy jää pääsiäisen ajaksi tauolle.

– Suomipopin aamuissa kuullaan torstaina 1.4. klo 6-10 Aamulypsyn kevään parhaita paloja ja sen jälkeen koittaakin suunnitellusti pieni breikki pääsiäisen ajaksi. Jatkosta kerromme lisää myöhemmin. Pysykäähän terveinä!, kanava tiedotaa lopuksi.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Radio Suomipop (@radiosuomipop) jakama julkaisu

JANNI LÄHETTI TUUKALLE TSEMPIT OMALLA SOMEKANAVALLAAN

Vakavan oloinen Janni latasi Instagram tilinsä Stories osiossa videon aiheesta, jossa hän lähetti kolleegalleen tsempit ja toivoi, että tauti menee ohi, ilman rajumpia oireita.

Hussi on saanut hurjasti kyselyitä ihmisiltä, joissa ihmetellään miksi radio-ohjelma on tauolla.

– Moi! Dm boksi on täyttynyt viime päivinä kyselyistä, että missä Lypsy luuraa. Tässä siis yhteinen vastaus kaikille. Valitettavasti meidänkään jengi ei välttynyt koronalta. Tuukalle maailman isoimmat tsempit ja pikaiset paranemiset! Ja luonnollisestikin me ollaan nyt Jaajon kanssa karanteenissa. Tästä kerrotaan Tuukan luvalla. Jatkosta ilmoitellaan mahdollisimman pian! Pysykää terveinä ja turvassa!, Hussi kirjoittaa kuvan yhteydessä, jossa hän poseeraa Harri-koiran kanssa.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Janni Hussi (@jannihussi) jakama julkaisu

Onneksi Jannilla sentään on Harri-koira seurana karanteenissa, sillä radiojuontajan mies Joel Harkimo joutui muuttamaan karanteenin takia hetkeksi pois kotoa.

– Ja Jolle siis ”muuttanut” karanteenin takia hetkeksi toiseen osoitteeseen, ei lopullisesti, Hussi kirjoittaa.

– Tai sit se unohti kertoa mulle jotain, Janni nauraa heti perään Instagram Stories -osiossa.

Seuraa Gekkosta Instagramissa ja WhatsApissa!

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
1 Kommentti
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit