Entinen kiinteistönvälittäjä Jethro Rostedt tuomittiin tässä kuussa veropetoksista vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Varsinais-Suomen käräjäoikeudesta kerrottiin maanantaina Iltalehdelle, että syyttäjä on ilmoittanut olevansa tyytymätön ratkaisuun. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen, ja siitä voi valittaa 10. lokakuuta saakka.
Rostedt tuomittiin yhdeksi vuodeksi ja kahdeksaksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen sekä 90 tunnin yhdyskuntapalveluun. Hänen syykseen luettiin yksi perusmuotoinen veropetos ja kolme törkeää veropetosta vuosilta 2016–2020. Lisäksi Rostedt määrättiin maksamaan Verohallinnolle korvauksia yhteensä 599 238,64 euroa.
Fuengirolassa parhaillaan oleskeleva Rostedt julkaisi hiljattain YouTube-kanavallaan tilannepäivityksen, jossa hän avaa kokemuksiaan muun muassa oikeussalikäsittelystä.
Ylen toimittaja juoksi syyttäjän perään
Rostedt kertoo videollaan muun muassa, kuinka syyttäjän poistuessa oikeussalista hänen peräänsä ryntäsi ”Ylen väsynyt toimittaja”, joka huuteli syyttäjän perään, että aikooko tämä valittaa käräjäoikeuden päätöksestä.
Jeti ottaa videolla kantaa myös tuomionsa kovuuteen.
– Se (tuomio) voi tuntua monelle semmoiselta, että ”eihän toi oo mitään” ja näin mä oon itsekin ennen ajatellut. Kunnes nyt mä vähän sitten oon purkanut näitä tunteita ja miettinyt tota hommaa, Rostedt aloittaa.
Matkustaminen vaikeutuu
Jethro tuo esiin huolensa siitä, että tuomio tulee rajoittamaan hänen mahdollisuuksiaan matkustaa, erityisesti Yhdysvaltoihin. Rajoitukset ovat hänelle erityisen ikäviä, sillä hänen YouTube-kanavansa keskittyy juuri matkailuaiheiseen sisältöön.
– Sitten siitä jää jonkinnäköinen merkintä johonkin asiakirjoihin pitkäks aikaa, ellei loppuelämän ajaksi. Kyllä sillä tuomiolla on merkitys. Ei sitä voi millään tavalla väheksyä, päinvastoin, Rostedt tuumaa vakavana.
Keittiöapulaiseksi?
Jethro on tuomittu myös 90 tunnin yhdyskuntapalveluun, mutta paikkaa ei ole vielä hänen mukaansa kerrottu. Hän kertoo, että Iltalehti spekuloi, että hän voisi joutua jopa keittiöapulaiseksi. Tämä olisi Jethron mielestä täysin ok.
– Tärkeintä kumminkin on, ettei joutu Iltalehden toimittajan apulaiseksi. Sehän on pahinta paskaa, mitä maa päällään kantaa, Jethro lataa.
Lähes kaikki mediat paikalla oikeudessa
Jethro kertoo, että oikeuskäsittelyissä ovat olleet paikalla lähes kaikki Suomen mediat lukuun ottamatta Glorian Koti, Avotakkaa ja Valittuja Paloja.
Jethro kuvailee julkisia oikeusistuntoja nöyryyttäväksi kokemukseksi.
– Kun mietitään rangaistuksen voimaa, niin toi pitäisi mun mielestä niinku lisätä siihen päälle kanssa. On se aika nöyryyttävää, Rostedt kertoo viitaten suureen mediahuomioon ja uutisotsikoihin.
Jethro ei anna tuomion masentaa itseään
– Tärkeintä on nyt, ettei saa masentua. Meitsi painaa tästä reippaasti taas auringonlaskuun, ja sen jälkeen auringonnoususta taas auringonlaskuun. Älkää kuvitelkokaan, että minut olisi lyöty, vaikka minua on rangaistu, Jethro kertoo päättäväisesti.
Määrättiin 500 000 euron sakot
Ilta-Sanomat uutisoi tänään tiistaina (30.9.), että Rostedt joutui oikeuteen irtaimen kaupan purkamisesta Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa. Riita koski Uudessakaupungissa sijaitsevaa kiinteistöä, jonka omistaa Maskussa toimiva kiinteistöyhtiö, jonka omistavat liikemies Toivo Sukarin lapset.
Osapuolet sopivat kaupan purkamisesta, mutta Rostedtin sopimussakosta syntyi kiistaa. Lopulta hänet määrättiin maksamaan 500 000 euroa sopimussakkoa ja 9 170 euroa oikeudenkäyntikuluja, ja ulosotossa kertynyt 11 450 euroa jää kantajalle. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.