Eilen 12. syyskuuta olisi vietetty hiihtäjälegenda Mika Myllylän 56-vuotissyntymäpäivää. Hän menehtyi heinäkuussa 2011. Vuosipäivän kunniaksi julkaistiin Mikan elämästä kertova kirja Langennut Legenda (Tammi). Kirjan kirjoitti Marko Lempinen ja projektiin osallistui myös Mikan lähipiiri.
Mikan tytär Olivia Myllylä kertoi sosiaalisessa mediassa kirjaprosessista ja syistä sen takana, miksi hän halusi osallistua sen tekemiseen.
– Me ollaan tehty vuosi hienoa kirjaprokkista joka saatiin viimein tänään, iskän syntymäpäivänä julkistettua. Tää matka on ollut meille hyvin terapeuttinen ja nyt viimein kaikki sekä meidän elämää koskevat kipeet asiat, että myös koko yhteiskuntaa koskettavat ongelmat on sanottu ääneen, kertoi Olivia Instagramissa.
Olivia on kiitollinen kaikille kirjan tekemiseen osallistuneille. Hän kertoi, että Marko osasi ”hienosti sanoittaa kaiken”. Hän avasi vielä syitä miksi halusi julkisesti käsitellä näitä asioita.
– Syy siihen on yksinkertanen. Me ollaan käyty läpi kovia kokemuksia ja niistä selviytymiseen meille on ollut voimaannutavinta avoin keskustelu ja asioista puhuminen niiden oikeilla nimillä. Päihdesairaus on koko yhteiskunnan yhteinen ongelma ja kaikki vertaistuki mitä me ollaan saatu, on lohduttanut meitä, joten me halutaan myös jakaa meidän kokemukset ja antaa sitä samaa eheyttävää vertaistukea ja tuoda julki asioita mitkä sen aiheen ympärillä piilee, kertoi Olivia julkaisussaan.
Lue myös: Mika Myllylän Olivia-tyttäreltä dramaattinen päivitys: ”Sydän miljoonina palasina…”