The Voice of Finlandin uusi tähtivalmentaja on julkistettu: Jenni Vartiainen liittyy mukaan tammikuussa alkavalle kaudelle. Mukana jatkavat myös Sanni, Elastinen ja Arttu Wiskari. Vartiainen kertoo odottavansa kuvausten alkua innolla.
– Upeaa päästä istumaan tähtivalmentajan tuoliin ja aloittaa matka, jonka etenemisestä kenelläkään ei ole vielä mitään tietoa. Edessä on ihana seikkailu, Vartiainen iloitsee.

Tähtivalmentajana Jenni Vartiainen voi hyödyntää musiikkipedagogin koulutustaan erityisesti laulutekniikassa. Hänen mukaansa tärkeintä on, että artisti uskaltaa olla oma itsensä.
– Huomioni kiinnittää laulaja, joka esiintyy niin, että hän on vahvasti yhteydessä itseensä, lauluun ja sen tekstiin sekä sen tuomaan tunteeseen. Sen jälkeen hän haluaa luoda vahvan yhteyden meihin kuulijoihin. Odotan persoonallisia ääniä.
Vappuaattona kerrottiin, että Maija Vilkkumaa jättää ohjelman viiden kauden jälkeen.