Christoffer Strandberg avautui Janne Puhakan kuolemasta: ”Mietin pitkään, voinko kirjoittaa tämän”

Christoffer Strandberg kertoo muun muassa siitä, kuinka Janne Puhakan kuolema vaikutti häneen viime syksynä.

Näyttelijä ja juontaja Christoffer Strandberg, 35, muistelee edesmenyttä ystäväänsä, jääkiekkoilija Janne Puhakkaa, Petolliset-sarjan kolmannen kauden päättymisen yhteydessä. Puhakka esiintyi ohjelman toisella tuotantokaudella ennen menehtymistään.

– Mietin pitkään, voinko kirjoittaa tämän. Suurin syy on se, että vihaan ajatusta siitä, että tietyt mediatahot repivät loputtomasti otsikoita ihmisestä, joka ei enää saa omaa puheenvuoroa. Mutta se ei saa olla syy olla puhumatta ihmisestä, ystävästä, joka ansaitsee tunnustusta, Christoffer aloittaa kirjoituksensa Instagramissa.

Strandberg paljastaa, että viime syksyn kuvaukset sujuivat šokin vallassa. Hänen mukaansa kyse ei ollut tavallisesta työstä – vaan puhtaasta selviytymisestä.

– Puhakka oli poissa. Sen tajuamiseen meni kuukausia. Mutta juuri siinä hetkessä, tuntui nimenomaan oikealta, mennä takaisin töihin. Saada tukea ja antaa tukea, olla osa yhteisöä, jonka Jannekin sai kokea, Strandberg muistelee.

– Haluan painottaa, että työnantajani antoi minulle kaikki vaihtoehdot tehdä niin kuin parhaaksi koen ja että kriisipsykologi arvioi minut täysin työkuntoiseksi, hän lisää.

Ohjelman lopussa ruutuihin ilmestyi Jannen muistoa kunnioittava kuva.

Strandberg kertoo haluavansa puhua aiheesta, sillä Puhakka jätti pysyvän jäljen Petolliset-ohjelmaan elämällään, älyllään ja valollaan.

– Janne oli ihmisenä kaikkea muuta kuin se, miten hänet meiltä vietiin. Hänen puheet ja teot liian tärkeitä, ettei sitä työtä jatkettaisi, ja nimenomaan hänestä puhuen, häntä muistaen ja kiittäen, juontaja sanoo.

Strandberg korostaa, että suurin menetys on Puhakan läheisillä, jotka todella ymmärtävät hänen merkityksensä.

– Mutta Janne oli myös ystävä ja esikuva, ihminen, joka rohkeudellaan kantoi kortensa kekoon, jotta maailma olisi paikka, jossa jokainen mahtuu elämään omana itsenään. Tarvitsemme Jannen sanomaa ja rauhallista, mutta vahvaa tarmoa nyt enemmän kuin koskaan. Katsokaa millaiset pienet miehet maailmaa johtavat! Joten puhutaan Jannesta, jatketaan hänen työtä. Minä aion, Strandberg kirjoittaa.

– Janne, sun mustikkapensas voi upeasti ja se on saanut ystävän toisesta pensaasta meidän alppiruusupuutarhassa. Juttelen sulle siellä, ja muutenkin, hän päättää koskettavan päivityksensä.

Strandberg ei ole kommentoinut julkisesti Puhakan kuolemaa. Viimeksi hän muisteli Puhakkaa lokakuussa julkaisemassaan Instagram-päivityksessä, Puhakan kuolemaa koskeneiden uutisten aikaan.

– Maailmasta hävisi värit. Janne, sain tänään kuulla, että sinä olet poissa. Kysymykset ja järkytys pyörivät päässä. Kaikki tässä on niin väärin, että sydän murtuu. Sinä, joka suurella rohkeudella, mutta rauhallisella lämmöllä mursit ennakkoluuloja, olit matkasi alussa. Vasta me puhuttiin ja kikatettiin kaikkia käänteitä Petollisissa. Mun syntymäpäivänä istuit meidän keittiössä ja Viivi ihastui sinuun, kuten kaikki muut, jotka sinut tapasivat, Strandberg kirjoitti tuolloin.

Jätetyksi tullut miesystävä murhasi Puhakan

Puhakka menehtyi 29-vuotiaana viime lokakuussa, kun Rolf Nordmo surmasi hänet haulikolla. Nordmo ampui häntä kahdesti ja pahoinpiteli uhrin kuoliaaksi haulikon metallisella piipulla. Tekoa edelsi yli kymmenvuotisen parisuhteen päättyminen.

Nordmo tuomittiin maaliskuussa elinkautiseen vankeuteen murhasta. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen. Oikeudenkäynti kesti neljä päivää. Syyttäjän mukaan kyseessä oli erityisen raaka ja julma, harkiten tehty murha, kun taas Nordmo myönsi syyllistyneensä tappoon.

Lue myös: Christoffer Strandberg jakoi koskettavan kuvan Janne Puhakan muistolle

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
1 Kommentti
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit