Vuoden 2006 tangokuninkaana tunnetun Marko Lämsän kuolemasta uutisoitiin laajalti tiistaina. Lämsä oli arvostettu laulaja ja hänen poismenonsa on suuri menetys tangopiireille ja faneille.
Lämsän veli vahvisti kuoleman Tanssiin.fi-sivustolle, mutta tarkkaa ajankohtaa ei ole julkistettu.
Menehtyi Tampereella kotonaan
Seiskan tietojen mukaan poliisi kävi hänen asunnollaan Tampereella maanantaina 28. huhtikuuta yhdessä lukkosepän kanssa, minkä jälkeen paikalle saapui ruumisauto.
Naapurien mukaan Lämsä vaikutti hiljaiselta, mutta kohteliaalta. Hän eli vetäytynyttä elämää, eikä hänen luonaan juuri käynyt vieraita, poikkeuksena satunnaiset ruokalähetit. Naapurit kuvailevat Lämsän poismenoa järkyttäväksi.
– Olihan se aivan järkyttävää kuulla, että hän on menehtynyt. Olimme vain muutama päivä sitten Markon kanssa moikanneet rappukäytävässä. Hän oli pitkäaikainen naapuri, eräs naapuri kertoo Seiskalle.