Sara Siepin raskausonni vaihtui suureen suruun – itkuinen video

Sara Sieppi sai viime vuonna neljä keskenmenoa – ensimmäisen tammikuussa ja viimeisimmän elokuussa.

Somevaikuttaja ja entinen Miss Suomi Sara Sieppi, 33, on jakanut Instagramissa koskettavan julkaisun keskenmenojen aiheuttamasta surusta. Hän kertoi viime vuoden lopulla julkaistussa elämänkerrassaan Sara Sieppi – Oliks sulla vielä jotain? kokeneensa vuonna 2024 peräti neljä keskenmenoa.

– Reilu vuosi sitten sain ensimmäisen keskenmenon. Sen jälkeen niitä tuli kolme lisää. Videolle niistä tallentui ensimmäiset kolme, kun neljättä keskenmenoa en halunnut muistaa enää edes kamerarullassa, Sieppi kirjoitaa Instagram-julkaisussaan.

– Tiedän, että meitä on paljon, mutta silti tästä niin vähän puhutaan. Muakin pelottaa puhua tästä, mutta jos voin tsempata edes yhtä tyyppiä nousemaan sieltä surun keskeltä ylös, haluan sen tehdä. Neljän keskenmenon jälkeen olo oli turta, surullinen ja väsynyt, Sara jatkaa.

– Lupaan, että se surukin helpottaa jossain kohtaa. Valtava halaus teille kaikille keskenmenon kokeneille ja tahattomasti lapsettomille – olette mun ajatuksissa, Sieppi päättää.

Hän on julkaissut päivityksensä yhteyteen tunteikkaan videon, johon hän on koonnut kuvia positiivisista raskaustesteistään. Jokaisella kerralla ilo on kuitenkin muuttunut myöhemmin suruksi.

Videon taustalla soi KUUMAA-yhtyeen kappale Luotan tulevaan.

Sieppi on ollut muutaman vuoden ajan parisuhteessa jalkapalloilija Pyry Soirin kanssa. Me Naisten marraskuun haastattelussa hän kertoi, että tämä suhde on ensimmäinen, jossa perheen perustaminen on tuntunut hänelle ajankohtaiselta.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
29 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit
Oili
Oili
5 kuukautta sitten

Hyvää päivää tän juttuja.pitääkö kaikki asiat julkistaa kaikille.ding dong.

Moro
Moro
6 kuukautta sitten

Mitenhän tuollainen itseään täynnä oleva vanhempi muori enää lapsia hoitaisi ja millä ajalla kun tärkein asia elämässä on esitellä itseään muokatuiĺla, läskejään peitetyillä kuvillaan. Olen nähnyt hänet livenä 3 kk sitten ja tiedän että näin on.

Sanni
Sanni
Vastaa  Moro
6 kuukautta sitten

Vanhempi muori? Oletko sä joku vanha muori vai? Sara on kertonut, että keski-ikäiset naiset ja vanhemmat ovat kaikkein pahimpia haukkujia!!
Tiedoksi sulle, että nykysin jopa lähemmäs 50 vuotias voi saada lapsia. Saralla on vielä ainakin 10 vuotta aikaa. Tuossa kaveri sai ensimmäisen lapsensa 46 vuotiaana, eikä ole vieläkään muori, että onhan näitä….

sebu
sebu
Vastaa  Moro
6 kuukautta sitten

Samoin, aika huikean kokoinen ilmestys!
Hyvin on kuvansa muokannut…

Sanni
Sanni
Vastaa  sebu
6 kuukautta sitten

Saran tiennyt/tuntenut jo monet vuodet ja mitä ihmeen väliä se kenellekään kuuluu, jos muutama kilo tullut lisää? Jokainen kantakoon omat kilonsa itse. Hei haloo, eikä Sara vieläkään mikään läski sentään ole!!!! Omaa pahaa oloaan nää ihmiset vaan purkaa….Apua voi hakea, jos jatkuvasti noin pahalta tuntuu…

Oili
Oili
6 kuukautta sitten

Onhan toi kurjaa ja raskasta varmastikin. Pitääkö sitä kaikille itkeä.No Sara tykkää itkeä asiansa julkisesti.

malttia jatkoon
malttia jatkoon
6 kuukautta sitten

Haloota ihminen,onhan se tosi raskasta kokea monta keskenmenoa mutta pitäisikö vähän miettiä jatkoa ja antaa keholle aikaa parantua ennenkuin yrittää uudelleen eikä koko ajan tressaisisi kroppaa kun se ilmeisestikään ole valmis raskauteen.

Kiinnostaa vaan
Kiinnostaa vaan
Vastaa  malttia jatkoon
6 kuukautta sitten

Voiskohan olla näin, että liki keski-ikäinen itseänsä rakastava ja kauneettaan muokkaava muija ei ole edes tarkoitettu äidiksi? Juna meni jo.

Katrina
Katrina
6 kuukautta sitten

Neljä keskenmenoa vuodessa ja niiden välillä bailataan, kiskotaan skumppaa ja viestitään miten onnellinen hän onkaan! Jossakin välissä otetaan pari itkuntuhruista selfietä, paitsi sen viimeisen keskenmenon jälkeen, kun ei kuulemma halua muistella sitä. (Tarkoittaako tämä siis, että hän otti kuvia halutessaan muistella niitä aikaisempia keskenmenoja?)

Väheksymättä lainkaan keskenmenon kokeneiden tuskaa ja surua en voi mitään ajatukselle, että tässä Siepin yhtälössä ei nyt kaikki täsmää.

Olisiko niin, että Sieppi on tajunnut, että on jo sen ikäinen ja siinä kunnossa, että puseronnappien avaaminen ei enää tehoa vaan on otettava järeämmät aseet käyttöön, jotta saataisiin tarpeeksi mediahuomiota?

Sirly
Sirly
Vastaa  Katrina
6 kuukautta sitten

No niin pitihän tuon arvata vakiohaukkuja Katrina. Sen ikäinen ja siinä kunnossa? Voi hyvää päivää tuota Katariinaa….

SK
SK
6 kuukautta sitten

Sara olisi paljon parempi äiti kuin yksikään teistä.

Sirkku
Sirkku
Vastaa  SK
6 kuukautta sitten

En nyt sanoisi yksikään meistä. Itse tiedän olevani todella hyvä äiti lapsilleni, mutten haukukaan Saraa.

Sirkku
Sirkku
6 kuukautta sitten

Arvostan Saran rohkeutta tuoda asia esiin. Keskenmenot ovat raskas asia odottajalle ja niin moni nainen joutuu sen kokemaan, sekä lapsettomuuden. Asiasta olisi syytä puhua avoimesti enemmänkin.

Sirkku
Sirkku
Vastaa  Sirkku
6 kuukautta sitten

PS. En ihan ymmärrä näitäkään naisia, jotka täällä noita vihaviestejään kirjoittavat. Toki tuollaisilla naisilla, ei varmasti ole minkäänlaista kokemusta asiasta ja lapsen hankinnasta yleensäkään.

pullaaaa
pullaaaa
Vastaa  Sirkku
6 kuukautta sitten

hei sirkku, en ihan ymmärrä sinunkaan kommenttiasi.
itse kokenut kaksi keskenmenoa ja meillä on yksi erityislapsi
jonka kanssa elämä on kellontarkkaa, mutta en näistä juurikaan huutele ja pillitä kaiken maailman keltaisiin lehdistöihin!
yhteiskunnan tuetkin ovat pudonneet, kiitos nyky hallituksen, että haasteita kyllä riittää. ihanaa että olet huolissasi naisista, keillä meillä ei ole kokemusta asiasta. olen kokenut 34 vuoden ikään varmaan enemmän kuin sinä ihana sirkuttaja!

Sirly
Sirly
Vastaa  pullaaaa
6 kuukautta sitten

Hei pullaaaa….Sara ei ole asiaa kommentoinut keltaisiin lehtiin, vaan keltaiset lehdet ottavat Saran instasta näitä juttuja. Esim. Seiska, joka on jo pidemmän aikaa kirjoitellut näitä ”kohuotsikoita” ja poimii kaiken julkkisten instasta. Joka tosin ihmetyttää, kun ko.lehti valkopesee vastaavasti miesten rahoilla elävää erästäkin Lokkia.

sebu
sebu
Vastaa  Sirly
6 kuukautta sitten

Ei ole vai, iltalehti, iltasanomat ja seiska haastelleet
sieppoa hänen kertomastaan suuresta surusta!
Taisi pullaaa sohaista sieppoa puolustavien fanien
pirtaan!
Hienoa et pullaaa kirjoitti asiasta, ja varmaankin ilman pätkääkään kateutta.

Sirkku
Sirkku
Vastaa  sebu
6 kuukautta sitten

Juu, ihan ilman kateutta, mutta pillität, kun yhteiskunnan tuet pudotettu! Kateus jos mikä paistaa läpi Pullaaan kommentista, hölmöt, ettekö te tajua mitään. Näyttää Pullaaalla olevan samat kirjoitusvirheet kuin sebulla, joten sama henkilö kyseessä. Liian helppo tunnistettava….

sebu
sebu
Vastaa  Sirkku
6 kuukautta sitten

Kuin myös sinut sirlyksi! Tasan yhtä aivoton!
sieppo@funclub….

Sirkku
Sirkku
Vastaa  sebu
6 kuukautta sitten

Puuttuuko sulta myös aivot? Ok, siltähän toimintasi vaikuttaa. Eikös sulla ollut kiireinenen aikataulu, mutta ehdit siis roikkua täällä? Mitä johonkin funclubiin tulee, en fanita kyllä ketää. Niin lapsellinen en sentään ole! Tietääkseni en sentään myöskään Sirly ole.

Sirly
Sirly
Vastaa  sebu
6 kuukautta sitten

Voi sua tietämätöntä ukkoa, Saraa ei tosiaankaan haastateltu aiheesta keltaisiin lehtiin, vaan lehdet ottavat suoraan tekstin Saran instasta. Tuon nyt pitäisi tajuta jokainen (niin tyhmä ei pitäisi olla), joka vähäkään seuraa julkkiksia ja roskalehtiä. Ei tuo mitään asiaa ole, mitä Pullaaa pulppuaa…

Sirkku
Sirkku
Vastaa  pullaaaa
6 kuukautta sitten

PS. Helpottaako sua jotenkin Saran haukkuminen, vai johtuuko tuo pelkästä kateudesta, kun Saralla on millä mällätä? Älä sitä Saraan pura, jos sulta yhteiskunnan tuetkin pudonneet. Ehkä silloin kannattaisi osoittaa suunnata vihaviestinsä suoraan hallitukselle, eikä täysin vieraaseen julkkisnaiseen.
Kyllä meitä on monia, jotka arvostavat Saran ulostuloa…..

Sirkku
Sirkku
Vastaa  pullaaaa
6 kuukautta sitten

Täysin vieraalle ihmiselle kerrot, että olet kokenut enemmän kuin minä? No huh, huh…. Minä en asioistani huutele tällaisille kommenttikentille…enkä itke yhteiskunnan tukien perään….

Kiinnostaa vaan
Kiinnostaa vaan
6 kuukautta sitten

Jotenkin tuntuu, että noin itseään rakastava nainen ei sovi äidiksi.

pullaaaa
pullaaaa
Vastaa  Kiinnostaa vaan
6 kuukautta sitten

hillomunkki pöytään toi sopii. että se jaksaa yhyy, yhyy kaikesta!
tällä tyypillä on kyllä raskas ja vaikea elämä, vaikka mainostaa yltäkylläisyyden hemmottelemaa life styleään joka tuutissa…

piia
piia
Vastaa  pullaaaa
6 kuukautta sitten

Ehkä kaikilla vierailla aineilla verenkierrossa voi vaikuttaa??????

pekka
pekka
Vastaa  piia
6 kuukautta sitten

Lapsi hylkää vieraita täyteaneita.

Katja
Katja
Vastaa  pekka
5 kuukautta sitten

Hylkii sopisi paremmin

pekka
pekka
Vastaa  Katja
5 kuukautta sitten

Kiitos Katja<3

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit