Helmikuussa 2022 olympiakultaa voittaneita Leijonia kultaisessa mekossa lentokentällä vastassa ollut ja sitä myötä kohujulkisuuteen noussut Iida Vainio, 20, on kertonut julkisuudessa haaveilevansa musiikkiurasta.
Iida on muun muassa julkaissut riimejään somessa, joissa räpätään muun muassa näin:
”Pelkkää paskaa ne huutelee / huomenna baarissa mua suutelee / kelaa et oot kaikista vihatuin paskiainen / Se erilainen, kaikkien jätkien toinen nainen,”
Nyt Iida on julkaissut Instagram-tilillään kuvan, jossa hän poseeraa säveltäjä ja tuottaja Maki Kolehmaisen kanssa. Kolehmainen on tunnettu erityisesti Aikakone-yhtyeen musiikin säveltäjänä, mutta hän on tuottanut ja säveltänyt musiikkia lukuisille kotimaisille ja ulkomaisille artisteille.
– Musahommia + muuta elämää, Vainio kirjoittaa julkaisunsa yhteydessä.
Maki on ryhtynyt ilmeisesti auttamaan Iida eteenpäin tämän musauralla.
Iida on tullut tunnetuksi myös on-off-suhteestaan kohurokkari Archie Cruzin kanssa. Vainio on tehnyt lyhyen julkisuusuransa aikana monipuolisia töitä, kuten juontamista, podcasteja sekä managerointihommia.
Vainio tienasi viime vuonna 12 026 euroa. Hän sai veronpalautuksia 124 euroa. Iida työskenteli ennen julkisuutta hotellin aamiaistarjoilijana.
Onlyfans on ton tuon tulevaisuus blörö2
16 donaa hei, kyllä lähtee…lapsukaisella noi haaveet ja unelmat vaihtuu useammin kuin duunarilla kalsarit 🙂 on se stara!
Ainahan sitä haaveilla voi. Eiköhän tuon ihmisen maine ja uskottavuus ole jo mennyt, kun on pyrkinyt julkisuuteen keinoja kaihtamatta. Menettänyt jo luottotietonsakin maineensa lisäksi. Jospa nyt yrittäisi kasvaa ensin aikuiseksi.
Blörö2
Ei jaksa enää noita juttuja lukea. Miten tällaisesta bimbosta on tehty julkkis? Joo, suuri stara. Adjö Iita. Ei jaksa enää kiinnostaa. Sorry tästä.