Pia Penttala saa perheenäidin itkemään Supernanny Suomen neljännen kauden päätösjaksossa.
Penttala saapuu auttamaan maalla asuvaa Vilenin perhettä, jossa vanhemmilla on eri näkemykset siitä, miten lapsia tulisi kasvattaa.
Taru-äiti, 28, haluaa lapsilleen selkeitä sääntöjä, kun taas Salomo-isä, 36, suhtautuu lasten kasvattamiseen rennommin. Eriävät näkemykset aiheuttavat perheessä riitaa. Pariskunnalla on kolme 1-5-vuotiasta lasta.
– Suurin haasteemme on, että kun minä kiellän, niin mies antaa periksi, Taru kertoo ohjelmassa.
Vanhemmilla on haasteita viisivuotiaan Reinon, kolmivuotiaan Tyynen ja puolitoistavuotiaan Lyydian kanssa erityisesti ruokailun ja nukkumisen suhteen.

Pia on huolissaan, että Reino jää paljon oman onnensa nojaan. Penttalan mukaan lapsi on vielä liian pieni, ja tarvitsee enemmän vanhempiaan.
– Se voi koitua oikeasti jopa kasvun ja kehityksen haitaksi, Pia varoittaa.
Supernanny joutuu keskeyttämään saarnansa, sillä Taru pillahtaa itkuun kesken kaiken.
Hetken päästä Pia jatkaa kuitenkin asiansa loppuun, sillä se on tärkeä.
– Muutamat asiat, joista hän saa itse päättää, huolestuttavat minua, Pia sanoo viitaten esikoispoikaan.
Tärkeänä Penttala pitää sitä, etteivät vanhemmat puhuisi keskenään ristiin, eivätkä toistensa päälle, kun lapset ovat heidän kanssaan.
Supernanny Suomi keskiviikkoisin MTV3-kanavalla klo 21. Katsottavissa myös MTV Katsomossa ja C Morella.
Penttilä on laihtunut ja tietää sen liiankin hyvin. Oudolta kuitenkin tuntuu, että on mättänyt ruokaa tolkuttomasti ja laihtui vasta leikkauksen jälkeen. Ei oikein tunnu olevan oikea ihminen työssään, kun ei ole hallinnut omaa syömistään.
Voi hyvä isä ei kai sillä ole mitään tekemistä hänen terapeutin työnsä kanssa jos on ollut ylipainoa. Kyllä hän on näyttänyt hyvin työnsä osaavan. Ja on sitä tehnyt jo 20 vuotta. Hyviä tuloksia on näyttänyt tehneen Super Nanny ohjelmassakin. Ei hänkään mikään täydellinen ole viitaten ylipainoon. Ja on leikkauksen jälkeenjoutunut painoaan tarkkaamaan ja joutuu aina. Ei se leikkaus yksin yksin auta vaan joutuu aina seuraamaan painoaan. Taidat vaan olla kateellinen ja parjaat parjaamisen ilosta häntä. Lopeta tuollainen.