Paul Elias vakuuttaa, ettei hänellä ole suhdetta Olavi Uusivirran kanssa.
Seiska-lehti uutisoi muutama päivä sitten, että Selviytyjissä nähty artisti Paul Elias Uotila ja laulaja Olavi Uusivirta suutelivat Uusivirran keikalla Tampereella.
Lisäksi Uusivirta ojensi Eliakselle myös ruusun.
-Ilmoitus-
Kumpikin muusikko on eronnut kumppanaistaan hiljattain. Seiskalle ihmeteltiin, että tapahtuma näytti parisuhteen julkistamiselta.
Nyt Paul on kommentoinut asiaa Iltalehdelle.
– No ei todellakaan ollut, meillä ei ole suhdetta, Paul Elias kertoo IL:lle.
– Olavi on sellainen, että sen keikoilla sattuu ja tapahtuu, ja Olavi on ennenkin suudellut lavalla miehiä, kuten bändiläisiään.
Paul kertoo, että kyseessä oli ensimmäinen kerta kun hän pussailee miehen kanssa.
– Se tuntui erilaiselta. Mutta tosiaan, meillä ei ole suhdetta, Paul Elias toteaa Iltalehdelle.
-Ilmoitus-