Keskosen synnyttänyt Eevi Teittinen julkaisi avoimen tilityksen: ”Vauva-arki on ollut tähän asti kaikkea muuta mitä kuvitteli”!

Fitnesskaunotar Eevi Teittisen ja ex-vapaaottelija Teemu Packalénin esikoistytär syntyi keskosena 1. marraskuuta. Vauvan laskettu aika oli vasta joulukuussa.

Nyt Eevi kertoo Instagram-päivityksessään fiiliksiään vauvakuplan sisältä. Eevi kertoo, että ensimmäiset viikot ovat olleet raskasta tunteiden vuoristorataa.

– Vaikka ollaankin mielettömän kiitollisia siitä, että meillä on kaikki hyvin ja päästiin viikon jälkeen Keskolasta kotiin, on uuteen arkeen hyppääminen ollut raskasta. Kaikki on päässyt yllättämään. Uusi arki on valuttanut kyyneleitä enemmän mitä mikään ikinä, mutta silti jokaisessa päivässä on kiitollisuuden ja ihmeen hetkiä, Eevi kirjoittaa päivityksessään.

Tuore äiti on pohtinut päänsä sisällä elämän suuria kysymyksiä.

– Kuka minä olen nyt? Äitiys on lyönyt uusiksi uuden arjen lisäksi myös oman identiteetin.
Koska tämä helpottaa? Keskoslapsen kanssa on omanlaisensa rumba ja haasteet, mutta joka viikko mennään sisupussin kanssa eteenpäin. Se on kyllä todella palkitsevaa.

Eevi kertoo avoimessa päivityksessään, että hän on kokenut olonsa yksinäiseksi, vaikka Teemu on yrittänyt olla mahdollisimman paljon kotona.

– Suurin ja vaikein tunne on ollut yksinäisyys ja selviytyminen kaikesta. Myös omien tunteiden käsittely on ollut haastavaa näiden seinien sisällä. Vaikka toki Teemu on aina kotona kun ehtii, mutta keskosen kanssa yksin kotiin jääminen oli pelottavaa ja toki myös raskasta. Eristäytyminen on ollut mulle kaikkein ahdistavinta ja voimavaroja ei tunnu saavan mistään lisää.

– Äitiys ja vauva-arki on ollut tähän asti kaikkea muuta mitä kuvittelin. Muistakaa siis ihanat ihmiset, että sosiaalisessa mediassa harvoin näkee tämänkään asian totuutta, saatikka kuule sanoja todellisuudesta. Mun mielestä niitä olisi hyvä tuoda esiin, koska vanhemmuus itsessään tuo jo riittävästi paineita, haasteita ja riittämättömyyttä.

Eevi kertoo, että parhaiten taakkaa voi keventää puhumalla asioista avoimesti ja rehellisesti.

– Se helpottaa kun tietää, että ei oo yksin ja tämäkin hulluus on jollekin normaalia.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Eevi Teittinen (@eeviteittinen) jakama julkaisu

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Eevi Teittinen (@eeviteittinen) jakama julkaisu

Eevi Teittinen ja Teemu Packalén kotiutuivat vihdoin vauvan kanssa sairaalasta – Vapaaottelutähti avautui puolisonsa synnytyksestä: ”Me ei ikinä pystyttäisi samaan”!

Seuraa Gekkosta Instagramissa

Kuvat:Instagram

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit