Kuluvalla Big Brother -kaudella Isoveli on järjestänyt asukkaille vasta yhdet kunnon ”bibikset”, eli BB-bileet. Seuraavia bibiksiä saadaan todennäköisesti odottaa ensi viikkoon, jos niitä nyt ylipäätään enää järjestetään, viime juhlien örvellyksien jälkeen.
Seuraavia bibiksiä ei ole vielä näkösellä, mutta ainakin Olli-Pekka jaksaa haaveilla ja jauhaa bibiksistä lähes taukoamatta.
Vaikka tällä kaudella BB-talon meininki onkin muistuttanut enemmän kuntoutusklinikkaa, kuin mitään muuta, on Isoveli silti aina välillä palkinnut asukkaita muutamilla alkoholijuomilla sekä saunailloilla.
Perjantai-iltana sauna lämpesi jälleen viikon tauon jälkeen, ja asukkaat pääsivät nauttimaan kuumista löylyistä kauppakeskus Redin katolla sijaitsevassa kotasaunassa, sateisessa ja koleassa säässä.
21-vuotias sähköasentaja Kristiina paljasti illan aikana muodokkaan kroppansa, kun hän kulki kireissä bikineissä talon pihalla ja sisällä.
Kymmenet eri kamerat kuvasivat tapahtumat useista eri kuvakulmista, kun Krisse tallusteli ulkosuihkun jälkeen sisätiloihin, jossa hän mm. tsekkaili omaa muhkeaa takamustaan.
Isoveljen valvovaa silmää ei pääse piiloon, ainakaan tämä herkkupeppu!
Alla kuvat:
Krissen body on täynnä leimoja:
BB-talon kuopus tsekkaili bikinipeppuaan olohuoneen peilistä.
Melkoinen!
Alapuolella vielä kuva tästä nenäleikkauksenkin läpikäyneestä naisesta vaatteet päällä:

Ööö. Koko BB kauden ollaan jo nähty monesti Kristiina bikineissä edestä ja takaa,ihan niinkun muutkin asukkaat ollaan nähty bikineissä.
Takapuoli kun takapuoli.
Etupuoli kun etupuoli.
Tässäkin valossa väärä tyyppi voitti.
Joel ei paljastanut oikein mitään itsestään,edes persettä.
Oliko ennen Kristian?
Kyllä hänelle ottajia löytyy, ei tarvi yksin kulkea:)
Kyllä tuota ahteri voisi tutkia kähempääkin
no ei se muuta sit ole tehnytkään muuten kiroilee nukkuu yksi turhista asuikaasta
Hyvä pylly kyllä. Kehtaa esitellä. Miten joku näkee vaan läskin kauheeta kiusaamista!
Pelkkää läskiä! No, joku tykkää?
Tuohan on hyvä pylly, ei mikään ”muhkea”