Ice Cage -tähti Vavansambo karkotetaan Suomesta Ukrainaan tällä viikolla – julkaisi pysäyttävän videon: ”Tää on mun koti”

Suomesta karkotettava Vavansambo voi joutua Ukrainassa rintamalle.

Suomalaisista kamppailutapahtumista, kuten Ice Cagesta ja IFC:stä, tuttu thainyrkkeilijä Vavansambo eli Volodymyr Holubiev, 28, karkotetaan Suomesta torstaina 24. syyskuuta.

Vavansambo kertoo tuoreella videollaan, että hänet lennätetään ensin Puolaan ja kuljetetaan sieltä autolla Ukrainan rajalle. Karkotuksen taustalla ovat hänen aiemmat rikostuomionsa.

Gekkonen kertoi ensimmäisen kerran Holubievin ikävästä tilanteesta toukokuussa.

Vavansambo saapui Suomeen 16-vuotiaana vuonna 2014. Vuosina 2016–2022 hänelle kertyi useita rikostuomioita, joista vakavimmat liittyivät huumausainerikoksiin.

Sittemmin rikollisen elämäntavan taakseen jättänyt kamppailija kertoo katuvansa nuoruuden tekojaan. Hän painottaa suorittaneensa saamansa tuomiot hyvällä käytöksellä ja hoitaneensa kaikki velkansa. Videolla tunteet nousevat pintaan, kun hän puhuu tulevaisuudestaan ja Suomesta kotinaan.

– Tää on mun maa, mun koti, mun kaikki on täällä… Minne mä meen? Mitä mä teen siellä?, kamppailutähti suree videolla.

Katso Vavansambon koskettava video alta:

Mitä tunteita tämä herätti?

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

guest
0 Kommenttia

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit