Erika Vikmanin uusi pridehenkinen biisi vääntää Raamatun tarinan uusiksi – ”Miksi pitää herjata kristinuskoa?”

Erika Vikmanin tuleva Adam & Steve -biisi vääntää Aatamin ja Eevan tarinan uuteen uskoon.

Erika Vikman on julkaisemassa pian uutta musiikkia, eikä linja ole muuttumassa. Tuleva kappale ammentaa jälleen uskonnollisesta kuvastosta, tällä kertaa Aatamin ja Eevan tarinaa väännellen.

8. toukokuuta julkaistava Adam & Steve -biisi tekee Aatamin ja Eevan tarinasta homopariversion. Kappaleella Vikman laulaa muun muassa ”kahdesta isosta käärmeestä paratiisissa”, mikä vie raamatullisen kuvaston suoraan provokatiiviseen ja seksuaalissävytteiseen suuntaan.

Katso: Wow! Erika Vikman esitteli rintavarustustaan Teneriffalla – Katso kuumat bikinikuvat

Kyse on jatkumosta. Vikman on hyödyntänyt kristillistä symboliikkaa ja raamatullisia viittauksia useissa aiemmissakin kappaleissaan, usein yhdistäen ne rohkeaan, seksualisoituun ja ironiseen ilmaisuun.

Vikman on aiemmin käsitellyt samantyyppistä kuvastoa ja sanomaa ainakin kappaleissaan Häpeä, Syntisten pöytä ja FATHER (I Will Never Confess).

Uutta kappaletta on nostettu näkyvästi esiin sosiaalisessa mediassa, jossa vastaanotto on ollut pitkälti innostunutta.

– Tän vuoden ehdoton Pride-anthem, kommentoi eräs.

– Loistavaa! Muutama kristillisdemokraatti ja perussuomalainen -pää räjähti juuri tästä sanomasta, hehkutti toinen.

Lue myös: Erika Vikman lähtee Suomi-kesäkiertueelle – tässä kaikki paikkakunnat

Kaikki eivät kuitenkaan innostu. Osa kokee, että Vikmanin toistuva uskonto- ja pride-provokaatio menee jo mauttomuuden puolelle.

– Miksi pitää herjata kristinuskoa? Jos haluaa, niin ”Tom of Finland” lauluja voi tehdä ilman viittauksia Raamattuun, kirjoittaa eräs pettynyt fani, Vikmanin Instagram-julkaisun kommenttikentässä.

– Miksi Erika laulaa aina raamatullisista aiheista?, ihmettelee toinen.

– Mautonta, kommentoi kolmas.

Alapuolelta voit kuunnella miltä Erikan tuleva biisi kuulostaaa:

@erikavikmanofficial

This book will be ready 8 MAY 🐍❤️🐍

♬ Adam & Steve – Erika Vikman

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit