Nelosen Petolliset -ohjelma aiheutti maanantai-iltana pientä hämmennystä, kun Ruutu-palvelussa vilahti pieni kuva tulevasta tuotantokaudesta. Hetken aikaa esillä olleessa otoksessa näkyi osa tosi-tv-sarjan seuraavan kauden osallistujista.
Uusi kausi käynnistyy sekä Ruudussa että Nelosella maaliskuussa.
Jodelissa kuvaa alettiin nopeasti ruotia, ja käyttäjät tunnistivat otoksesta ainakin Simo Frangénin, Rita Niemi-Mannisen, Anniina Valtosen, Janne Ahosen, Joona Hellmanin sekä Amanda Harkimon.
-Ilmoitus-
Asiasta uutisoi ensin Ilta-Sanomat. IS tavoitti Nelosen, mutta kanava ei suostunut kommentoimaan asiaa. Ruudussa hetken esillä ollut kuva sekä maininta uudesta tuotantokaudesta poistettiin jo maanantai-iltana.
Petollisista on nähty tähän mennessä neljä tuotantokautta, ja kansainväliseen formaattiin perustuva tosi tv sarja alkoi Suomessa vuonna 2023. Viimeisimmän kauden voittivat uskollisina kisanneet Sofia Zida ja Susanna Penttilä.