IL: Murhasta tuomittua Immun Fight Club -ottelijaa epäillään pahoinpitelystä

Iltalehden tietojen mukaan Immun Fight Clubissa otteleva Toni Hakala, 45, on epäiltynä Tikkurilassa tapahtuneesta pahoinpitelystä, mikä voi vaarantaa hänen tulevan ottelunsa.

Immun Fight Club 1 järjestetään 21. maaliskuuta Helsingin jäähallissa. Tapahtumaan julkistettiin hiljattain ottelu Toni Hakalan ja Jussi Pirttikankaan välillä, mutta sen toteutuminen on nyt epävarmaa.

Iltalehden mukaan Hakalaa epäillään 7. tammikuuta Tikkurilan juna-asemalla sattuneesta pahoinpitelystä. Sanaharkasta alkaneessa tilanteessa loukkaantui 1960-luvun lopulla syntynyt mies. Epäilty tekijä poistui paikalta ennen poliisin saapumista, ja lehden tietojen mukaan kyseessä on Hakala.

Immu korosti IFC:n julkistustilaisuudessa marraskuussa, että ottelijoilta edellytetään nuhteetonta käytöstä myös vapaa-ajalla.

– Mitään seksirikoksia tai jotain sellaista ei saa olla. Ihmisillä voi olla tuomioita, mutta kakut pitää olla lusittu, tuomiot hoidettu yhteiskunnalle, velat maksettu… Sellainen itsekin olen. Sitten on puhdas pöytä, sitten voi tulla, Ilmen kertoi aiemmin IFC:n julkistustilaisuudessa.

Hakala on esiintynyt myös Immun Youtube-kanavalla. Kuukausi sitten julkaistun videon mukaan Hakala on tuomittu myös henkiroksesta ja hän on istunut tuomionsa Brasiliassa.

IL:n mukaan Hakala sai tuomionsa murhasta.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit