53-vuotias Noriaki Kasai kilpailee mäkihypyn maailmancupissa tulevana viikonloppuna Sapporossa. Japanin hiihtoliitto nimesi hänet kotikilpailuun, mistä Kansainvälinen hiihtoliitto kertoi Instagramissa.
Kasai teki maailmancup-debyyttinsä joulukuussa 1988, samana vuonna kun Matti Nykänen voitti kolme kultaa Calgaryn olympialaisissa. Ensimmäisestä maailmancup-hypystä on kulunut yli 37 vuotta, ja vastaavaa ikäennätystä on vaikea kuvitella rikottavan.
Tällä kaudella Kasai on kilpaillut Continental cupissa kuudesti, ja paras sijoitus on ollut yhdestoista. Edellisen kerran hän hyppäsi maailmancupissa helmikuussa 2025, jolloin tuloksena oli 45. sija Sapporon suurmäessä.
Kasai on voittanut urallaan 17 maailmancupin osakilpailua. Lisäksi hänellä on kolme olympiamitalia ja seitsemän MM-mitalia, joista ainoa mestaruus on lentomäen maailmanmestaruus vuodelta 1992.
Asiasta uutisoi ensin Ilta-Sanomat.