Hyvinvointivalmentaja Karita Tykästä eronnut Petri Tykkä on avautunut jälleen Facebookissa ex-puolisostaan.
– Elämä on täynnä valintoja, niin huonoja kuin hyviä. Itse tein tähänastisen elämäni suurimman virheen reilu 20 vuotta sitten, mistä alkoi pitkä loiva ja uuvuttava, sekä henkinen ja fyysinen alamäki, joka päättyi vihdoin eilen, hän aloittaa päivityksensä.
– Erityisesti viimeisen parin vuoden aikana tuo loiva alamäki jyrkkeni suuresti ja aiheutti itselle aivan valtavan henkisen, fyysisen ja taloudellisen taakan, joiden kanssa olen elänyt viime ajat. Myös usko kaikkeen hyvään ja todelliseen katosi itseltä täysin, josta syystä vielä tällä hetkelläkin on hieman vaikea luottaa ihmisiin, Petri Tykkä jatkaa.

Päivityksessään Tykkä toteaa myös, että ilman tuota ”suurta virhettä” hänellä ei olisi elämänsä suurinta rakkautta, millä hän viittaa tietenkin parin avioliitosta syntyneeseen Luca-poikaan.
– Hän on minulle se tärkein asia tässä elämässä.
Hän kuvaa lisäksi arvomaailmansa muuttuneen merkittävästi viimeisten kahden vuoden aikana. Itsetutkiskelu ja meditaatio ovat hänen mukaansa auttaneet nousemaan ”syvimmästä kuopasta”. Tykkä avaa päivityksessään myös tulevaisuuden suunnitelmiaan:
– Tänä päivänä oma arvomaailma perustuu täysin eri asioihin kuin aiemmin, sillä itselle esimerkiksi rahan ja yleensäkin materian merkitys on muuttunut täysin. Haluan luonnollisesti saada taloudellisen vapauden, mutta se ei tarkoita minulle samaa kuin aiemmin. Haluan realisoida kaiken omaisuuteni, sillä en kaipaa omaisuutta, vaan kokemuksia, sillä loppujen lopuksi tämä elämä on melko lyhyt, Tykkä kirjoittaa.
Petri kertoo haaveilevansa myös sielunkumppanin löytämisestä.
– Toivon myös että jossain vaiheessa löydän todellisen sielunkumppanini, jonka arvomaailma on sama kuin itsellä. Toivon myös että hän hyväksyy rakkaan poikani, sekä on valmis kokemaan uutta ja matkaamaan maailman ääriin, sekä ”rakentamaan” kanssani uuden kodin, päivitys päättyy.
Karita Tykkä kertoi maaliskuussa Instagramissa hakeneensa avioeroa Petristä, reilut puoli vuotta sen jälkeen kun Petri oli jo aiemmin julkisesti ilmoittanut hakevansa eroa rajujen syytösten keskellä. Tuolloin avioero peruttiin lokakuussa 2023.
Petri kommentoi Iltalehdelle maaliskuussa, ettei uusi hakemus herättänyt hänessä erityisiä tunteita, sillä hänen mukaansa pari oli tosiasiallisesti eronnut jo ensimmäisen hakemuksen aikaan syksyllä 2023.
– Minä olen surutyöni tehnyt puolitoista vuotta sitten. Tietysti se on surullista, että ei voi luottaa toiseen ihmiseen, Petri kertoi IL:lle.
Hän paljasti myös, ettei ole ollut Karitan kanssa tekemisissä pitkään aikaan, eikä ole nähnyt häntä kuukausiin.
– Me emme ole olleet käytännössä puheväleissä enää pitkiin aikoihin.
Kyllä nyt itketään.
Naurettava jätkä.