Laulaja Mirella Roininen, 20, eli artistinimeltään Mirella, juhlii tänään isoja uutisia, sillä hän on viimein valmistunut ylioppilaaksi.
Mirella kertoi ilouutisen seuraajilleen Instagramin tarinoissa, joissa hän jakoi kuvankaappauksen Ylen listauksesta, jossa näkyy hänen nimensä uusien valkolakkien joukossa.
Tuore ylioppilas on käynyt Töölön ruotsinkielisen lukion, ja juhlatunnelma on sen mukainen. Seuraavassa tarinassa Mirella loikoilee sängyssä hassutteleva ilme kasvoillaan ja on editoinut otsaansa hymiön valmistujaislakista.
Kolmannessa tarinassa hän esittelee lähikuvan kasvoistaan ja lisää napakan tekstin:
– 4,5 vuotta lukioo done.
Gekkonen onnittelee!
Mirella seurustelee räppäri Sexmanen, oikealta nimeltään Max Senen kanssa.