Suomalainen keilailu menetti yhden suurimmistaan.
Leo Hilokoski on kuollut 84 vuoden iässä. Asiasta kertoi Yle.
1941 syntynyt Hilokoski kuului suomalaisen keilailun ehdottomaan eliittiin 1970-luvulla. Hän voitti EM-kultaa joukkuekilpailussa vuonna 1973 ja juhli maailmanmestaruutta Suomen paidassa Englannin Tolworthissa vuonna 1975.
-Ilmoitus-
Hilokosken palkintokaappi kasvoi myös Ballmaster Openin voitolla vuonna 1977 ja Suomen mestaruudella vuotta myöhemmin. EM-pronssia hän saavutti vuonna 1978, ja Pohjoismaiden mestaruuskilpailuista kertyi yhteensä 15 mitalia, joista neljä kultaisia. Täydellinen 300 pisteen sarja syntyi uran aikana kolmesti.
Hilokosken sisko Lea Hilokoski oli naisten keilailun kansainvälinen huippunimi.