Yksi on joukosta poissa – Erikoisjoukkojen lopussa nähtiin riipaiseva kuva

Erikoisjoukot -suosikkisarja käynnistyi viidennellä kaudellaan tiistaina 24.2.

Uutena kasvona mukana on seksuaalilääketieteen erikoisasiantuntija ja elintapalääkäri Vilho Ahola, jonka tehtävänä on huolehtia kokelaiden henkisestä jaksamisesta, kuten hän ohjelmassa itse kertoo.

Ensimmäisessä jaksossa nähdään tietenkin myös tuttu kouluttaja Matias Petäistö sekä hänen saksanpaimenkoiransa Rossi, Aspen ja Bravo.

-Ilmoitus-

Valitettavasti Rossi-koiran elämä päättyi viime syksynä sarjan kuvausten aikoihin. Erikoisjoukkojen 5. kauden avausjakso on omistettu Rossin muistolle, ja jakson lopussa ruudulla nähtiin koiran kuva tekstillä ”Rossin muistolle”.

Lue myös: Matias Petäistö on hankkimassa uutta järeämpää koirarotua – Tällainen se on!

Erikoisjoukkojen 5. kauden avausjakson päätteeksi nähtiin koskettava muistokuva Rossi-koirasta. Nelonen Media.

Koira jouduttiin lopettamaan hermovaurion vuoksi

Rossi jouduttiin lopettamaan viime lokakuussa koiran raajassa todetun laajan hermovaurion vuoksi, kuten Petäistö kertoi tuolloin. Samassa päivityksessä hän kuvaili Rossia elämänsä koiraksi.

– Rossi oli mun elämän koira. Rossi näytti esimerkillään mulle ja kaikille ketkä siihen pääs tutustuu, miten hommat pitää hoitaa ja elämää elää, koko sen ajan kun mulla on ollu vaikeimmat hetket elämässä.

Petäistö julkaisi tiistaina (24.2.) uuden kauniin kirjoituksen Rossin muistolle sosiaalisessa mediassa.

-Ilmoitus-

– Rossi jätti kyllä lyhyen elämänsä aikana ison jäljen niin itseeni, mutta myös aika moniin muihin, ja ehti se mukaan myös uusimmalle kaudelle joihinkin jaksoihin, Matias kirjoittaa Instagramissa.

Lue myös: Matias Petäistö: suru-uutinen

Petäistön julkaisun kommenttikenttä täyttyi nopeasti viesteistä. Osa faneista ihastelee kuvaa, mutta yllättävän moni kysyy yhä, mihin Rossi kuoli, vaikka Petäistö on kertonut vastauksen Instagramissa.

– Huomasin omistustekstin ekan jakson lopussa. Voi pientä, mikä hälle tuli? kommentoi eräs sarjan fani.

-Ilmoitus-

– Mikä Rossille tuli? kysyy toinen.

Toinen niin ihana ja symppis, mut mitä hälle tapahtui? kommentit jatkuvat.

Lue myös: Matias Petäistö avioerostaan Apu-lehdelle: Raskaampi kuin 10 vuotta Erikoisjoukoissa!

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit