Tuija Pehkonen esittelee raskaustyylejään ylpeänä.
Kesäterassi-ohjelmaakin Maikkarilla juontava Tuija Pehkonen kertoi huhtikuussa odottavansa miehensä, ex-lumilautailija Eero Ettalan kanssa toista lasta.
Pehkosen raskaus ei kuitenkaan ole ollut helpoimmasta päästä. Juontaja kertoi toukokuussa Instagram-tilillään, että hän on saanut toisessa raskaudessaan diagnoosin hyperemeesistä eli poikkeuksellisen voimakkaasta raskausajan pahoinvoinnista. Jatkuvasta pahoinvoinnista kärsivä Tuija kertoi oksentaneensa peräti 10–20 kertaa päivässä.
Nyt Pehkonen on julkaissut sometilillään upeita kuvia raskaustyylistään sekä kasvavasta vatsastaan. Julkaisussaan hän kertoo, ettei halua peitellä raskautta, kuten ensimmäisellä kerralla.
– Tää raskaus on ollut sillä tapaa tosi erilainen kuin eka, että silloin tuntui, et halusin pukeutua kaapuihin ja piilottaa vatsani. Siihen aikaan liittyi paljon hähmää ja epämääräisyyttä, joka väritti kaikkia mun fiiliksiä. Korona oli sulkenut maailman ympäriltä ja pää oli monellakin tapaa myllerryksessä, Pehkonen kirjoittaa.
Pehkonen kertoo, että toinen raskaus tuntuu erilaiselta.
– Vaikka mulla onkin aika epämukava olla jatkuvasti muuttuvan kropan ja painavan vatsan kans, oon ollut tosi ylpeä tästä kaikesta. En oo halunnut peitellä raskauttani, päinvastoin. Ja on tuntunut kivalta vähän hullutellakin masun kanssa! hän jatkaa.
– Aina ei oo ollut ihan helpointa löytää kaapista päällepantavaa, mut esimerkiks näin mä oon ratkonut tätä ongelmaa viime aikoina, Pehkonen kertoo.
Katso kuvat Tuijan raskaustyylistä – nuolta painamalla näet lisää kuvia: