Viihde

Oho! Näin Renny ja Johanna Harlin juhlivat vuosipäiväänsä! – Vauvavatsa paisunut melkoisesti!

Elokuvaohjaaja Renny Harlin, 64, ja Johanna Harlin, 30, menivät kihloihin kolme vuotta sitten ystävänpäivänä romanttisesti Turkin Istanbulissa. Toista yhteistä lastaan odottava pari on juhlistanut vuosipäiväänsä luksushotelli Ritz-Carltonin kylpylässä Beverly...

Lauri Salovaaralta pysäyttävä päivitys: ”Elämä lyö ensin vasaralla, sitten moukarilla”

Lauri Salovaara kertoi hiljattain syöpäepäilyistään. Uusimmassa Instagram-päivityksessään hän ihmisiä saamastaan tuesta ja rohkaisevista viesteistä, joita hän on saanut vaikeiden aikojen keskellä. – Syöpäepäilyni päättyi tällä erää...

Susanna Penttilä, 50, viettelee tuhmissa alusvaatekuvissa

Vaatekauppaa Helsingin Korkeavuorenkadulla pyörittävä Susanna Penttilä, 50, iski todelliseen kultasuoneen ryhtyessään tekemään aikuisviihdettä OnlyFans-palveluun. Suski tienaa OF:llä kuukaudessa enemmän, kuin seisomalla vaateputiikissaan vuoden päivät myymässä...

Sonja Kailasaari suuntasi laduille: ”Mietin hetken että pitääkö…”

Näyttelijä Aku Hirviniemen, 40, kumppani tv-toimittaja Sonja Kailassaari, 44, on purkanut energiaansa hiihtämällä. Sonja julkaisi sunnuntaina (18.2) Instagram-tarinoissaan selfien, jossa hän poseeraa hiihtovermeet yllään. - Mietin hetken että pitääkö...

Iida Vainio poseeraa hehkeänä uudet täyteaineet naamassaan: ”Loputon potentiaali” – Kuva

Mediapersoona Kulta-Iida eli Iida Vainio ei ole vähään aikaan aiheuttanut kohuja sanomisillaan tai tekemisillään. Sen sijaan Iida on päivittänyt lookkiaan kaikessa hiljaisuudessa ja lisäillyt uusia...

Tommy Fränti ja Virpi-rakas juhlistavat vuosipäiväänsä – Katso romanttinen kuva!

Uutisankkuri Tommy Fränti jäi leskeksi keväällä 2022, kun hänen Saara-vaimonsa kuoli syöpään 44-vuotiaana. Saaran kuoleman jälkeen Tommy ajatteli, että hän saattaa jäädä yksin loppuelämänsä ajaksi. Pian...

Transsukupuolinen BB-Sofia julkaisi rohkeita saunakuvia

Big Brother Suomi -ohjelman viimeisimmällä kaudella nähty transsukupuolinen Sofia Tuomola on julkaissut Instagramissa rohkeita kuvia, joissa hän poseeraa ilman rihman kiertämää saunassa. BB-tähti on peittänyt kriittiset alueensa ruusuilla. Katso...

Umpirakastunut Sanna Marin silitti hellästi miesystävänsä poskea Emma-gaalassa – Video!

Entinen pääministeri Sanna Marin, 38, silitteli kädellään vieressään illallis­pöydässä istuneen kampaajarakkaansa poskea Emma-gaalassa. Tilanne näkyi tv-ruuduissa lauantai-iltana Neloselta lopputekstien aikana. Video oli kuvattu aiemmin gaalan...

Ilman Emma-pystiä jäänyt Behm jakoi paljonpuhuvan kuvan: ”Oot käytännössä kuningatar mutta jäät palkinnoitta”

Suomen musiikkialan parhaat palkittiin tänään lauantaina (17.2) Emma-gaalassa. Eniten palkintoja kahmi odotetusti Käärijä, joka voitti viisi Emmaa. Toiseksi tuli Kuumaa neljällä palkinnollaan. Eniten ehdokkuuksia kerännyt...

Rajuun influenssaan sairastunut Martina Aitolehti pelmahti Emma-gaalaan Esko Eerikäisen kanssa – Someraivo nousi

Sporttikaunotar Martina Aitolehti saapui yllättäen lauantai-iltana Emma Gaalaan yhdessä ex-aviomiehensä Esko Eerikäisen kanssa. Näytä tämä julkaisu...

No huhhuh! Sanna Marin teki tylyn tempun medialle Emma-gaalan punaisella matolla

Ex-pääministeri Sanna Marin asteli tänään (17.2) järjestettävän Emma-gaalan punaiselle matolle kuvattavaksi mustassa Katri Niskasen suunnittelemassa housupuvussa. Marinin asuun kuului lisäksi mustat korkokengät ja musta pikkulaukku. Hänen hiuksensa...

Shirly Karvisella Emma-gaalan rohkein asu!? – Katso kuva

Kotimaisen musiikkitaivaan vuoden parhaat artistit palkitaan Emma Gaalassa lauantai-iltana (17.2.) Espoon Metro Areenalla. Emma-gaalan kutsuvieraslistalta löytyy suomalaisia a-luokan julkkiksia aina ex-pääministeri Sanna Marinista lähtien. Myös ex-missi Shirly...

Shirly Karvinen poseerasi ennennäkemättömän rohkeassa asussa Lontoossa – Kuvat!

Ex-missi ja juontaja Shirly Karvinen on ollut kutsuvieraana Lontoossa Dyyni-elokuvan toisen osan maailman ensi-illassa. Shirly on jakanut Instagram-tililleen kaksi näyttävää kuvaa, jossa hän poseeraa tapahtuman punaisella matolla pitsisessä...

Teräskunnossa oleva Martina Aitolehti sairastui rajusti: ”olen ollut täysin toimintakyvytön”

Hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti kertoo Instagram-tilillään sairastuneensa rajuun influenssaan. Aitolehti kertoo voinnistaan vanhan kuntosalikuvan yhteydessä. – En siis todellakaan ole salilla tällä hetkellä, toivoisin olevani koska liikunnasta tulee niin törkeän...

Ohhoh, Helena Ahti-Hallbergin gaalamekon avonainen yläosa loksautti leuat – Kuva

Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta tuttu tuomari Helena Ahti-Hallberg, 56, osallistui perjantaina (16.2.) Iskelmä-gaalaan, joka järjestettiin Tampereen Nokia Arenalla. Ahti-Hallberg oli juhlissa palkinnonjakopuuhissa. - Iskelmägaala tänään, mä...

Erika Vikman säteili Iskelmä-gaalan punaisella matolla näyttävässä kimalleasussa – Kuva

Iskelmä Gaalaa vietetään tänään perjantaina (16.2.) Tampereen Nokia-Areenalla. Laulaja Erika Vikman asteli Iskelmä-gaalan punaiselle matolle näyttävässä kimaltavassa juhla-asussaan. Tähti nousi gaalassa myös lavalle esiintymään. Katso Erikan...

IS: Aku Hirviniemi menetti pääroolin näytelmässä, nyt puhuu teatterijohtaja: ”Tilanne meni mahdottomaksi”

Näyttelijä Aku Hirviniemi, 40, menetti tärkeän menestysroolin, kun hän joutui luopumaan pääosasta kansainvälisessä klassikkofarssissa Ilmasta rahaa. Helsingin Kaupunginteatteri tiedotti marraskuussa korvaavansa Hirviniemen viestikohun seurauksena. Seiska uutisoi ensimmäisenä...

Israelin viisukaunotar Noa Kirel poseeraa upeissa kuvissa – Käärijäkin ihastui!

Israelin osallistuminen Euroviisuihin on ollut viime aikoina tapetilla. Tänään torstaina (15.2.) Euroopan yleisradiounioni (EBU) teki päätöksensä Israelin osallistumisesta Euroviisuihin, jotka järjestetään 7.–11. toukokuuta Ruotsin Mälmössä....

Suosittua tässä kategoriassa