Mallintöiden perässä Yhdysvaltojen Kaliforniaan hiljattain muuttanut Anne Kukkohovi, 53, on tuttu juontaja monista suomalaisten suosikkiohjelmista kuten esimerkiksi Koko Suomi leipoo ja Suomen Huippumalli haussa.
Kukkohovi jakoi äskettäin Instagram-tililleen kauniin, joskin...
Kitaravirtuoosi Archie Cruz eli Arttu Kuosmanen, 32, on mennyt ja ottanut massiivisen tatskan selkäänsä.
Archien selkää koristaa nyt japanilaisen lohikäärmeen ääriviivat. Kuva tullaan värittämään myöhemmin.
Mies...
Huutokauppakeisari-ohjelmasta tuttu Aki Palsanmäki ja vaimo Heli Palsanmäki ovat käyneet huutokauppaamassa tavaraa Evijärvellä.
-Evijärvellä huutokauppa keikka, Heli kirjoittaa Instagramissa.
Samalla hän kertoo törmänneensä paikan päällä kahteen pelleen.
- Tapasin myös pari...
Laulaja Saija Tuupanen ja koomikko Sami Hedberg ovat pitäneet yhtä keväästä 2019 lähtien. Julkkispari ei ole peitellyt rakkauttaan somessa ja he ovat antaneet yhteisiä haastatteluita mediassa.
Tänä keväänä suhde...
Mikko Leppilampea epäillään rikoksesta.
Näyttelijä Mikko Leppilampi joutui viime viikolla ikäviin uutisotsikoihin, kun Seiska-lehti paljasti, että näyttelijää epäillään seksuaalisesta ahdistelusta.
Seiskan mukaan epäillyn rikoksen tapahtumapaikkana on...
Hyvinvointivalmentaja Aki Manninen on julkaissut Instagramissa avoimen kirjoituksen, jossa hän kertoo tuntemuksistaan. Akin puoliso Rita Niemi-Manninen lähti kolme viikkoa sitten Selviytyjät Suomi -ohjelman kuvauksiin...
Entinen taitoluistelija ei tiedä linnuista hölkäsen pöläystä.
Ex-taitoluistelija Beata Leppilampi julkaisi maanantai-iltana Instagram-tilinsä tarinat-osiossa videopäivityksen, jonka taustalla kuuluu eri lintujen laulua.
Beata istuu videolla hänen näyttelijämiehensä...
Toimittaja ja podcast-juontaja Tuomas Enbuske kertoo Kirkko ja kaupunki -seurakuntalehden tuoreessa kolumnissaan haluavansa antaa armoa ja auttaa törkeistä rikoksista tuomittuja rikollisia.
Tuomas kertoo kirjoituksessaan, että...
Radiojuontaja Kim Sainio on joutunut Meilahden sairaalaan. Hän kertoo asiasta Instagram-tilillään.
Julkaisemassaan kuvassa hän istuu sähköskootterinsa kyydissä sairaalan käytävällä.
- Vaikka olenkin ikuista komiikkaa ja mustan leppeää ironiaa...
Käärijä ja Erika Vikman esittivät viikonloppuna ensimmäistä kertaa Ruoska-yhteiskappaleensa yleisön edessä.
Vikmanin esiintymisasu tuskin jätti ketään kylmäksi, sillä tähti oli pukeutunut nahkashortseihin, korkokenkiin sekä läpinäkyvään leopardiverkkopaitaan....
Kohupari Iida Vainion ja Arttu "Archie Cruz" Kuosmasen suhteessa on ollut viime aikoina vaihteeksi jälleen seesteisempi ja onnellisempi meininki, eikä suurempia draamoja ole nähty...
Jere Karalahdella on ex-vaimonsa Nanna Karalahden kanssa kolme pientä yhteistä lasta; Jax, Alexia ja Felicia. Tämän lisäksi Jerellä on myös 23-vuotias Ronja-tytär suhteestaan Susanna Karalahden...
Ylen Efter Nio -ohjelman juontaja Sonja Kailassaari on ollut jo pitkään poissa ohjelmasta äitiysloman vuoksi. Kailasaari tekee kuitenkin sarjassa yllätysesiintymisen maanantain (6.5) jaksossa.
Kailasaari on viettänyt hiljaiseloa somesta ja julkisuudesta...
Seiska-lehti uutisoi viime viikolla, että näyttelijä Mikko Leppilampea epäillään seksuaalirikoksesta.
Lue lisää: Seiska: Mikko Leppilampea epäillään seksuaalisesta ahdistelusta
Näyttelijästä on tehty rikosilmoitus Inarin poliisille muutama viikko sitten. Leppilampi...
TV:stä tuttu seksuaaliterapeutti Marja Kihlström puhuu taas naisten seksuaalisuudesta tuoreessa Instagram-postauksessaan.
Samalla Marja mainostaa omaa 21 päivän S-haastettaan, joka on tarkoitettu naisille, jotka haluavat lisätä nautintoa seksielämäänsä.
-...
Helsinkiläinen ravintolayrittäjä ja julkkiskokki Akseli Herlevi, 39, on jakanut Instagram-tilillään paljon kiitosta saaneen postauksen, jossa hän kertoo avoimesti elämästään.
Akseli kirjoittaa julkaisussaan, ettei sosiaalinen media...
Erika Vikman sai törkykommentin ulkonäöstään.
Suosikkiartisti Erika Vikman, 31, kertoo Instagram-tilinsä tarinat-osiossa törkykommentista, jonka hän sai sosiaalisessa mediassa.
Vikman jakoi kommentista kuvakaappauksen.
– Sulla näyttää olevan ”läskiä” vatsalla. Oot vielä...