Vasemmistoliiton kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen sairastui vakavasti

Aino-Kaisa Pekonen sairastui keuhkokuumeeseen – ”Tuntui, että joku oli laittanut tiiliskiven rintakehäni päälle”.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen, 46, kertoo sairastuneensa keuhkokuumeeseen. Hän avasi vointiaan Facebookissa.

– Sairastuin kolme viikkoa sitten flunssaan. Ihan tavallinen flunssa. Vähän yskää, lämpöä ja nuhaa, Pekonen kirjoittaa.

Alkuun tauti vaikutti lievältä, mutta pian tilanne muuttui.

– Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä heräsin tunteeseen, että joku oli laittanut tiiliskiven rintakehäni päälle. Mikään asento ei ollut hyvä. Tuntui, ettei happi kulje.

Lääkärissä todettiin keuhkokuume.

– Lääkäri totesi minulla olevan määrittelemättömän keuhkokuumeen. Mutta olipa tuo määrittelemätön paholainen vahva!

Pekonen kertoo viettäneensä lähes kaksi viikkoa sängynpohjalla.

– Olen syönyt antibiootit ja kortisonit, hengittänyt höyryä ja astmapiippuja, juonut kuumaa mehua ja teetä. Ja syönyt suklaata.

Hän kuvaa väsymystä poikkeukselliseksi.

– Moni on kehoittanut lepäämään – ja se onkin tapahtunut luonnostaan. Väsymys on ollut jotain aivan järjetöntä, Pekonen kuvailee.

Nyt olo on jo parempi.

– Tänään oli voimia kävellä pieni lenkki ja hengittää kosteaa ja happirikasta ilmaa keuhkot täyteen.

Pekonen kertoo peruneensa ensi viikon ulkomaan työmatkan, mutta aikovansa käyttää eduskunnan istuntotauon toipumiseen.

– Ihanaa ja levollista viikonloppua! hän toivottaa seuraajilleen lopuksi.

Aiemmin terveysministerinä toiminut Pekonen on neljännen kauden kansanedustaja Hämeen vaalipiiristä. Hän on näyttelijä Aku Hirviniemen isosisko.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit