Juontaja Vappu Pimiä on lähtenyt perheensä kanssa reissuun junalla. Perheen matkanteko ei ole kuitenkaan sujunut ongelmitta. Pimiä kertoo reissusta Instagram-tarinoissaan tänään torstaina (12.9.)
Kaikki alkoi, kun Vappu ja toinen pariskunnan tyttäristä oli jäänyt ostamaan asemalta matkaeväitä. Tällä välin Teemu-puoliso ja toinen tytär menivät edeltä junaan. Epähuomiossa isä ja tytär astuivat kuitenkin väärään junaan.
– Sanoin, että juna lähtee, ja raidetta en tainnut sanoa, koska sitä ei näkynyt tuossa appissa. He olivat sitten toisessa junassa. Jouduin konnarille käydä huutamassa, että pliis, odottakaa hetken aikaa, Vappu selostaa.
Vappu kertoo, että lopulta koko perhe pääsi oikeaan junaan.
Teemun reppu jäi väärään junaan
Pian perhe sai kuitenkin kauhukseen huomata, että Teemu oli unohtanut matkatavaransa väärään junaan kaiken häsläyksen keskellä.
– Tilanne hieman eskaloitui, Vappu kertaa. Nyt on tilanne siis se, että Teemu ja Selma ehtivät juuri ja juuri junaan, kunnes sitten Pasilan ja Tikkurilan kohdalla huomataan, että Teemun reppu, jossa on hänen tietokoneensa, lompakkonsa, kaikki arvokas, on unohtunut sinne toiseen junaan, kun he olivat sinne hyttiin menneet ja asettautuneet taloksi, niin se sitten unohtui kiireessä sinne, Pimiä kertoo.
Teemu joutui näin ollen jäämään junasta Tikkurilassa ja hyppämään toiseen junaan etsimään reppuaan. Teemulla oli kiire löytää laukkunsa ja poistua junasta, tai hän lähtisi matkalle kohti Seinäjokea. Kiireessä hän ei ollut kuitenkaan muistanut kysyä, mille raiteelle juna saapuu, joten Vappu joutui auttamaan miestään ja selvittämään asian VR:n henkilökunnalta.
Seuraavassa tarinavideossa Vappu kertoo huojentuneena, että Teemu on löytänyt laukkunsa.
– Onneksi laukku on nyt löytynyt, ja hän tulee vähän jäljessä. Kaikki hyvin, Vappu kertoo.
Perheriidan poikanen oli käynnissä
Vappu kertoo seuraajilleen, että stressaava tilanne aiheutti pientä perheriitaa.
– Muutama laittoi viestiä, että ihanan rauhallisesti otan tämän tilanteen. Voin kertoa, että pieni perheriidan poikanen oli käynnissä. Nyt jo onneksi naurattaa.