Vappu Pimiä osaa sekä viihdyttää että vaurastua! – Pankkitilillä mojova summa rahaa!

Juontaja Vappu Pimiä on ollut tuttu näky televisiossa jo vuosia.

Seiskan mukaan hän on lahjakas myös businessasioissa: vuodesta 2016 hän on pyörittänyt Dark May Oy:tä. Firman nimi on hauska englanninkielinen käännös hänen etu- ja sukunimestään.

Yritys on ollut hyvin kannattava; viime tilikaudella liikevaihto nousi 472 000 euroon ja voittoa jäi 262 000 euroa. Vappu on nostanut yrityksestä noin 70 000 euroa palkkaa vuodessa, ja hän on hoitanut eläke- ja muut henkilösivukulut moitteettomasti.

Järisyttävä summa pankkitilillä

Seiskan mukaan Vapun yhtiölle on kertynyt vaikuttavat 1,3 miljoonaa euroa voitonjakokelpoisia varoja. Näistä varoista osa on sijoituksissa, joiden arvo on kasvanut vuoden aikana 200 000 eurolla. Vapun yrityksestä on nostettu säännöllisesti osinkoja, ja viimeisten kahden vuoden aikana tämä hyvin menestynyt firma on jakanut yhteensä 200 000 euroa osinkoa.

Voidaankin sanoa, että Vappu on Suomen kovatuloisin tv-juontaja tänä päivänä.

Seuraa Gekkosta Instagramissa

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit