Vappu Pimiä lataa suorat Donald Trumpin vaalivoitosta: ”Pulinat pois jos näin ihmiset haluaa”

Juontaja Vappu Pimiä on avannut Instagram-seuraajilleen ajatuksiaan Yhdysvaltojen presidentinvaaleista.

Kuten monet osasivat arvata, republikaanien Donald Trump voitti ylivoimaisesti demokraattien ehdokkaan Kamala Harrisin.

Myös Pimiä kertoo osanneensa odottaa Trumpin voittoa.

– Tänään heräsin siihen uutiseen minkä pahoin pelkäsin. Osasin odottaa. Trumppihan sitä hommaa näyttää vievän, hän selostaa kello kahdeksalta aamulla autostaan.

– Toive oli että ei, mutta ei yllätä.

– Pulinat pois jos näin ihmiset haluaa ja on päättänyt, niin turha sinua itkeä silloin, Pimiä toteaa.

– Toivottavasti virkamiehet saavat pidettyä hänet jotenkin aisoissa, hän naurahtaa.

Vappu kertoo saaneensa someseuraajiltaan paljon viestejä, joissa on ihmetelty miten jotkut voivat äänestää Trumpia presidentiksi. Vappu kertoo olleensa paljon Yhdysvalloissa. Samalla hän kertoo oman näkemyksensä siihen, miksi amerikkalaiset ovat äänestäneet sankoin joukoin Trumpia.

– Siihen on monia syitä ja minä en ole mikään poliittinen asiantuntija, hän aloittaa.

Vapun mukaan amerikkalaiset äänestävät enemmän puoluetta, kuin henkilöä. Suomen presidentinvaaleissa äänestetään hänen mukaansa enemmän henkilöä.

– Amerikka on tosi iso maa. Se kulttuuri on todella erilainen. Kun mennään sinne midwestiin, keskivaiheille, se ajattelumaailma on täysin erilainen. Me ajatellaan (suomalaiset) politiikasta tosi eri tavalla: me ajatellaan koko maailmaa, he ajattelee heidän Amerikan Yhdysvaltoja, Pimiä selostaa.

Lue myös: Vappu Pimiä ottaa kantaa USA:n presidentin­vaaleihin: ”Sydämeni pohjasta toivon…”

Liity Gekkosen WhatsApp-ryhmään

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit