Urheilu

Halvaantunut jääkiekkoilija Sanni Hakala, 26, avautui tragediastaan: ”vaikea käsittää…”

Jääkiekkoilija Sanni Hakala, 26, on kertonut järkyttäviä ja surullisia uutisia sosiaalisessa mediassa. Hakala joutui hiljattain ikävään tapaturmaan kiekko-ottelussa, kun hän iskeytyi päin maalitolppaa. Nyt Hakala kertoo...

Stefan Therman avoimena: ”Mukavaa kun saa pientä kipinää muusta kun viinan vedosta”

Kohuliikemies Stefan Therman on julkaissut viime aikoina Instagramissa tarinapäivityksiä muun muassa kuntosalilta ja tenniskentiltä. Minnesota-päihdehoidonkin syksyllä 2022 läpikäynyt Stefu kertoo tuoreessa päivityksessään olevansa iloinen saadessaan...

Seura: Rallikartturiksi ryhtynyt Janni Hussi saa kysymyksiä pikkuhousuistaan – näin hän vastaa

Mediapersoona Janni Hussi toimii nykyään myös rallin kartanlukijana. Hussi kertoo Seura-lehden haastattelussa, että hän on saanut pestistään ikävää palautetta ja ennakkoluuloja. Miesvaltaiselle alalla hypännyt Hussi on joutunut...

Oho! Sanna Marin esitteli vatsalihaksiaan kuntosalilla – Kuva

Ex-pääministeri Sanna Marinilla on pakkomielle urheiluun. Sanna huolehtii fysiikastaan muun muassa harrastamalla aktiivisesti tennistä, juoksua, kävelyä sekä kuntosalilla käyntiä. Nyt Marin on jakanut Instagramissa saliselfien, jossa...

Jari Litmasen näyttävä virolaisvaimo poseeraa bikineissä – kuva!

Jari Litmanen ja Ly-vaimo ovat olleet yhdessä jo 20 vuoden ajan. Kuningas Jari Litmanen, 52, on kaikkien aikojen menestynein suomalaisfutaaja. Ajaxissa aikoinaan pelannut Litti voitti...

Oho! Teemu ja Sirpa Selänteeltä melkoinen yllätysveto!

Keikkolegenda Teemu Selänne ja Sirpa-vaimo tekevät uuden aluevaltauksen, sillä pariskunta nähdään ensi vuonna ilmestyvässä elokuvassa. Selänteet nähdään Minor League -jääkiekkoelokuvassa, jossa näyttelee Teemun ja Sirpan...

Oho! Tältä näyttää Iivo Niskasen tuleva luksuskoti!

Mestarihiihtäjä Iivo Niskanen, 31, on esitellyt havainnekuvia tulevasta talostaan Instagramissa. Taloa ryhdytään rakentamaan piakkoin Kuopioon. -Nyt kun rakennuslupa on Kuopion kaupungilta myönnetty, niin tällaista kotia meille...

Nooralotta Neziri jakoi harvinaisen kuvan: Vaihtoi urheiluvaatteet sexiasuun!

Suomalainen pikajuoksija ja pika-aituri Nooralotta Neziri täytti 9. marraskuuta 31 vuotta. Neziri jakoi synttäreidensä kunniaksi Instagram-tililleen harvinaisen kuvan, jossa hänet nähdään sporttilookin sijaan vaihteeksi seksikkäämmässä...

Mika ja Erja Häkkisen 18v Aina-tytär muutti Pariisiin: Aikoo tehdä mallintöitä! – Kuvat!

F1-legenda Mika Häkkisen ja hänen ex-vaimonsa Erja Häkkisen 18-vuotias tytär Aina Häkkinen on muuttanut Ranskan pääkaupunkiin Pariisiiin. Seiskan mukaan Aina lähti Pariisiin opiskelemaan taidetta. Aina ja Erja-äiti kertoivat taannoin Me...

Ex-aviopari Mikael ja Emmi Granlund kohtasivat surullisissa tunnelmissa

Kesällä eronneet Mikael Granlund, 31, ja Emmi Granlund, 33, ovat viettäneet lastensa kanssa yhteistä aikaa Yhdysvalloissa. Musiikkiuraansa keskittyvä Emmi oli seuraamassa lasten kanssa Mikaelin NHL-ottelua San Josessa, Kaliforniassa. Emmi julkaisi...

Sara Sieppi matkusti Saksaan katsomaan Pyry-rakkaansa futismatsia – Huonosti kävi!

Vuoden 2011 Miss Suomi ja somevaikuttaja Sara Sieppi, 32, matkusti viime viikolla Saksan Frankfurtiin minilomalle ystävänsä Rosanna Kuljun kanssa. Kaksikko kävi katsomassa paikan päällä muun muassa...

Seiska: Robert Helenius ja Sandra-vaimo eroavat!

Nyrkkeilijä Robert Helenius, 39, ja hänen vaimonsa Sandra Helsing-Helenius, 46, hakevat eroa, asiasta uutisoi Seiska. Lehden mukaan Robert ja Sandra ovat yhdessä jättäneet avioerohakemuksen Ahvenanmaan käräjäoikeuteen maanantaina 23.8.2023. – Olemme...

Mika Häkkinen laittoi linnansa myyntiin – Huima hintalappu!

Kaksinkertainen F1-maailmanmestari Mika Häkkinen, 55, on myymässä hulppeaa linnaansa. Häkkisen 900 neliön linnasta löytyy muun muassa uima-allas, kuntosali, tenniskenttä, hevostalli, helikopterikenttä sekä tietenkin suomalainen sauna....

Tapparahyökkääjä Topi Rönniä syytetään raiskauksesta – Näin pelaaja kommentoi

SM-liigajoukkue Tappara tiedottaa, että sen keskushyökkääjää Topi Rönniä, 19, syytetään raiskauksesta. Rikosepäily tuli julkisuuteen aiemmin tänään torstaina. Epäilty rikos tapahtui kaksi vuotta sitten. Rönni oli tuolloin...

Janni Hussi rajussa ulosajossa – auto romuna

Juontaja Janni Hussi, 32, ryhtyi hiljattain rallitähti Lauri Joonan, 26, rallikartturiksi. Parivaljakko ajaa rallia WRC2-luokassa. Lue myös: Janni Hussi hyppää uudelle urapolulle – Tässä on uusi...

Kimi Räikkönen täytti 44 vuotta – Minttu-vaimolta rakkaudentäyteinen kuva!

F1-legenda Kimi Räikkönen täyttää tänään tiistaina (17.19.) 44 vuotta. Ex-formulakuski viettää syntymäpäiväänsä perheensä kanssa Milanossa Italiassa. Kimin vaimo Minttu Räikkönen on julkaissut rakkaudentäyteisen julkaisun miehensä synttäreiden...

Mika Salon ex-vaimo Noriko, 52, poseeraa viettelevissä kuvissa – Kuvat!

Ex-formulakuski Mika Salon, 56, ex-vaimo Noriko Salo, 52, on yhä näyttävä näky. Noriko on julkaissut itsestään viime aikoina vietteleviä kuvia Instagramissa. Noriko nousi julkisuuteen, kun hän...

Minttu Räikkönen julkaisi ihastuttavan kuvan nelikuisesta Grace-vauvasta

Kimi ja Minttu Räikkösen nuorin tytär Grace syntyi kesäkuussa. Nyt pienokainen on täyttänyt neljä kuukautta. Tämän kunniaksi Minttu on julkaissut tyttärestään suloisen kuvan Instagraminsa tarinat-osioon. Kuvassa hymyilevä Grace poseeraa makuullaan...

Suosittua tässä kategoriassa