Välillä sitä tietää jo etukäteen että ei mielenrauhan- tai terveyden vuoksi kannattaisi. Mutta kuitenkin sitä on niin masokistinen luonne, että on pakko klikata auki se uutinen. Jos oikein itseään haluaa kiusata, niin silloin sitä selvittää, että mitä niillä verorahoilla oikein tehdään. Minkälaisia tyyppejä siellä on sinun rahojasi käyttämässä ja mihin niitä tuhlataan tällä kertaa. No niitä sinun rahojasi voi käyttää Tytti Yli-Viikari.
Entinen Valtiotalouden Tarkastusviraston pääjohtaja Yli-Viikari nousi 2021 julkisuuteen höylättyään työpaikkansa luottokorttia mm. kahden vuoden aikana 4000 eurolla kauneuskuluihinsa.
Tytti tykkäsi myös matkustella. Hän tutustui erilaisten virastojen toimintaan ulkomailla, ja tämä onkin ihan ymmärrettävää, jos kohdemaat ovat suunnilleen samanlaisia kuin Suomi, jossa tarkastustyötä tehdään. Toisilta voidaan ottaa oppia ja parantaa ja tehostaa omaa toimintaa, ja ehkä jopa säästää veronmaksajien kuluissa.
Arvaat varmaan, rakas lukija, että eihän tämä niin mennyt. Yli-Viikari matkasi nimittäin seurueineen maihin, joilla ei ole suomalaisen yhteiskuntarakenteen ja tarkastusvirastotoiminnan kanssa yhtään mitään tekemistä. Sitähän luulisi, että Tytti frendeineen teki ihan turhia reissuja, mutta onneksi ne maat olivat lämpimiä ja eksoottisia! Chile, Bhutan ja Marokko. Nämä Tarkastusviraston pääjohtaja katsoi olennaisiksi matkakohteiksi.
Vuonna 2018 Tytti Yli-Viikaroi lämpimiin maihin valden piikkiin jopa 65 tuhannella eurolla. Matkalaskuista n. 75 prosentissa oli puutteita, taksilla tuli suhattua epämääräisesti, ja omat ja firman lentopisteet menivät sekaisin.
Saatatpa arvella, että kun kyseessä oli ilmaisen rahan makuun päässyt Viikari, niin lisää on tulossa. Tytti osteli Ilta-Sanomien mukaan 3,1 miljoonalla eurolla erilaisia konsulttipalveluja. Niitä on käytetty mm. viestintäsparraukseen ja visuaalisen ilmeen kehittämiseen.
Sitä voisi tyhmempi kysyä, että miksi verorahoitteisen byrokratialaitoksen visuaalisen ilmeen ja viestinnän parantamiseen täytyy satsata miljoonia. Ei tässä kiinnosta paljon verovirastonkaan visuaalinen ilme kun sieltä rahaa vaaditaan.
No, ehkä sitä jollekin tulee parempi mieli Tarkastusviraston uudesta hienosta logosta ja kivasta Facepostauksesta kun se sulkee oman yritystoiminnan. Mene ja tiedä. Okei, okei, ehkä Tytti tykkäsi matkustella ja tuhlata itseensä ja konsultteihin, mutta hoiti kuitenkin varsinaisen pestinsä, eli tarkastustoiminnan kunnolla.
Ei hoitanut.
Iltalehden mukaan Yli-Viikarin kaudella nimittäin tarkastusviraston pääasiallinen tehtävä, eli tarkastustoiminta on ajettu alas. Siihen ei käytetty enää kolmasosaakaan aiemmasta ajasta. Sen sijaan kansainvälisen toiminnan osuus monikymmenkertaistui, epäkohdista valittaneita työntekijöitä vaiennettiin, ja viraston rooli muuttui konsultoivaksi.
Yli-Viikari ei tosin löytänyt toiminnassaan moitittavaa, ja saatuaan fudut Tarkastusviraston pääjohtajan hommista hän haki sen ylijohtajaksi! Kun häntä ei näihin tehtäviin valittu, pisti Tytti valituksen vetämään, ja tänään (15.2) hallinto-oikeus päätti, että irtisanominen oli laillinen. Monoa tuli persvakoon samalla siis kaksi kertaa!
Yli-Viikari siis tuhlasi verorahoja kauneudenhoitoon, matkusteluun, ylikalliisiin helppoheikkeihin (myös konsultteina tunnetaan) ja pilasi virastonsa toimenkuvan.
Ei niin pahaa jos ei kuitenkin jotain hyvääkin. Hän antoi käyttöön suomalaisille uuden termin ”yliviikarointi”, joka tarkoittaa tökeröä oman edun tavoittelua veronmaksajien kustannuksella työnantajan toimintaa sabotoiden. Tytti antoi myös kasvot suomalaiselle korruptiolle ja byrokratialle. Kun seuraavan kerran mietit, että mihin ne kaikki verorahasi menevät, niin katso valtion hallinnon rakenteisiin. Sieltä katsoo takaisin seuraava Yli-Viikari.
Tytti Yli-Viikari: "Never stop the madness, ja kohta vedetään taas!" 💪 #VTV #korruptio #jataasmennään #runo pic.twitter.com/dqeuX3erB4
— Pakolliset meemit (@PMeemit) June 23, 2021
Yli- Viikarilla on narsistinen persoonallisuushäiriö. Tämähän ei ole sairaus vaan luonteen piirre, joten hänet voidaan panna korvausvastuuseen teoistaan.
Tytti yritti itse aiemmin puuttua suurempaan korruptioon eli Sipilän hallituksen omistajuusohjauksiin, eli valtion varojen siirtelyn omiin näppeihin. Mites kävi. Iso haloo huulipunasta.
Eipä se siihen lopu eiköhän ne maksa kunnon eläkettä vielä ja pitkään kunhan on kultainen kädenpuristus tuhlattu.
No manalassa ehkä tuomio on kova iäisyys puristavassa kuplassa.
No, eipä oo kauneudenhoito auttanut ainakaan Tyttiä.
No ei ole. Oikeuskanslerimme ja europarlamentaarikko Eero Heinäluoma häntä noihin hommiin taisivat suositella.
Ihmisen hävyttömyys on huipussaan.
Ja mikä parasta tämä uusi nimi jonka kuningatar viittaa hän kantaa ja hänen jälkeläisensä samanlaiset rikolliset on tämä YLIVIKKILÄ.Ylivikkilä kaikkien talousrikollisten äiti.
Aivan juuri näin hävyttömyys ja röyhkeys on huipussaan. Yritti vaan esittää viatonta ja yritti vielä edetä urallaan. Kylmä narsisti. Mutta nyt on lorut ja valheet loppu. Ämmä saa nyt nuolla näppejään. Vain häpeä on jäljellä.
Niin uusi nimi olikin Yliviikari. Että aika viikari on.