Tuomas Enbuske osallistui Huutokauppakeisari-ohjelmaan – kommentoi nyt asiaa: ”…jotenkin k*setusta”

Suomen huutokauppakeisarin seitsemännessä jaksossa Aki ja Heli Palsanmäki matkustavat Helsinkiin tekemään kauppoja toimittaja Tuomas Enbusken luokse. Jakso tulee telkkarista tänään tiistaina 22.10.

Gekkonen uutisoi jo aiemmin, miten Aki järkyttyi, kun hän sai kuulla, että Enbusken tavaroilla tuli ikävästi satojen euron tappiot huutokaupassa.

Nyt Tuomas on kommentoinut tv-ohjelmaan osallistumista Instagram-tilillään. Hän kertoo olevansa sarjan suuri fani ja katsoneensa lähestulkoon kaikki jaksot.

– Sain kunnian ollan isäntänä, kun Aki ja Heli Palsanmäki kävivät kotonani.
Katson paljon telkkaria, mutta Huutokauppakeisari on erityisen rakas ohjelma. En ihan saanut siitä kiinni ohjelman alettua, mutta nyt olen nähnyt melkeinpä
jokaisen jakson. Viime talvena pidin viikonloppuisin Huutokauppakeisari and
chill -maratoneja. Yksin. Katsoin alkupään kausia, ja oli hauskaa seurata
Akin kasvu ujosta pikkupojasta tosi karismaattiseksi kaupantekijäksi. Aki on nimittäin
vielä paljon lahjakkaampi kaupantekijä kuin uskoisitkaan. Hän osaa vaan olla niin miellyttävä, että ne kaupat hujahtavat siinä sivussa huomaamatta. Kuten pitääkin, Tuomas kirjoittaa.

Enbuske kertoo saaneensa viime aikoina ihmisiltä palautetta, jossa Akia on haukuttu huijariksi. Tähän hänellä on selkeä mielipide.

– Olin hämmentynyt, kun sain monelta suht. fiksulta ihmiseltä palautetta, että tuollainen huutokaupankäynti olisi jotenkin k*setusta. Ei se ole, Tuomas sanoo.

– Myyminen on maailman vaikempia asioita, ja yleensä noista tavaroista saisi paljon vähemmän jossain Tori.fi:ssä kuin Akille myytynä. Monella on kaikenlaisia hienoja ideoita ja asioita, mutta se, että saa jonkun avaamaan kukkaronyörejään, on kaikkein hankalin homma siinä ketjussa. Siksi symppaan jokaista vastaantulevaa sähkösopimuksen myyjää ja soittelevaa puhelinmyyjää. He sentään tekevät jotain duunia. Vieläpä vaikeaa, Enbuske päättää ja toivottaa lopuksi vielä tsemppiä Palsanmäille syöpätaistelun keskellä.

Seuraa Gekkosta Instagramissa

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit