Transsukupuolinen Rimi Riutta pääsi Miss Suomi finaaliin: ”Sanoinkuvailematon fiilis”

Miss Suomi -kisojen kymmenen finalistia julkistettiin tänään tiistaina 15.8.

Transsukupuolinen Rimi Riutta, 25, on yksi missifinalisteista, jotka tavoittevat Suomen kauneimman naisen kruunua finaalissa, joka käydään Järvenpään Aino-areenalla lauantaina 9. syyskuuta.

– Lähdin Miss Suomi -kisaan, koska haluan tehdä hyvää. Tiedän, kuinka vaikeaa elämä voi olla jollekin minunlaiselle ihmiselle ja toivoisin omalla esimerkilläni luovani suopeampaa yhteiskuntaa, jotta jokaisella olisi mahdollisuus normaaliin elämään omana itsenään. Muistan, miten lapsena Barbie-nuket kiinnostivat minua enemmän kuin leluautot ja vaadin aina vanhempia ostamaan minulle uusia peruukkeja sekä kynsilakkaa. Lapsena tunsin oloni onnellisimmaksi pitkillä hiuksilla. Minua kiusattiin kerran siitä, kun olin vetänyt pitkät kalsarit päähän, kun en löytänyt peruukkiani mistään. 19-vuotiaana vihdoin lähdin sukupuolenkorjausprosessiin ja se todella pelasti elämäni. Elämääni piristystä tuo terapeuttiset kävelylenkit ystäväni kanssa ja unta saan parhaiten kuuntelemalla ASMR-videoita, Rimi kertoo tiedotteessa.

Rimi kertoo, että sukupuolenkorjausprosessi oli hänen elämänsä käännekohta.

– Työurani, sosiaalinen elämäni ja moni muun asia on lähtenyt käyntiin vasta sen jälkeen, kun sain olla ulkoisesti sitä mitä olen sisäisestikin. Tällä hetkellä opiskelen terveydenhoitajaksi, koska sain sukupuolenkorjausprosessin läpi käytyäni halun auttaa muita ja tehdä hyvää.

Riutta hehkutti finaalipaikkaansa omalla Instagram-tilillään.

– MINÄ OLEN MISS SUOMI 2023 FINALISTI JA YLEISÖN SUOSIKKI NUMEROLLA 9!!! Sanoinkuvailematon fiilis finaalipaikasta ja siitä, että TE äänestitte minut jatkoon !!! Kiitos kaikille minua äänestäneille sekä tuomaristolle, Rimi hehkuttaa.

– Muistakaa ottaa @missfinlandofficial kovaan seurantaan, sillä nyt alkaa meidän MISSIKIERTUE ja elämäni upein kuukausi! hän jatkaa.

Finaaliin ylsi myös laulajalegenda Mikko Alatalon, 72, lapsenlapsi Maisa Alatalo, 21.

Muut missifinalistit ovat: Sa Myer Oo, 27, Anni Seppänen, 22, Sofia Singh, 27, Lumi Liikanen, 25, Scharliina Eräpuro, 23, Paula Joukanen, 22, Serina Suvila, 23, ja Jenna Rintamäki, 23.

Lue myös: Transsukupuolinen Miss Suomi -kilpailija Rimi Riutta julkaisi rohkean bikinikuvan

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
8 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit
Mies eikä marjanpoimija
Mies eikä marjanpoimija
2 vuotta sitten

SAIRASTA, TODELLA SAIRASTA TOUHUA!

Lissu
Lissu
2 vuotta sitten

Kyllähän hänestä heti näkee että on mies, ei pärjää yhdellekkäään noista toisista ehdokkaista.

Marja
Marja
2 vuotta sitten

Sairaaksi on maailmanmeno muuttunut.

make
make
Vastaa  Marja
2 vuotta sitten

Niinpä IHAN SAIRASTA,ois edes suosiolla jättänyt kisat väliin.

Kuuluuko sulle..
Kuuluuko sulle..
2 vuotta sitten

No olipa yllätys että jatkossa on. Jos kyse on ulkonäöstä niin väitän että aito nainen tuolla ulkonäöllä ei kyllä pärjäisi. Väittäisin myös että miesten kisoissa sama tilanne.

Ikävä totuus
Ikävä totuus
Vastaa  Kuuluuko sulle..
2 vuotta sitten

Olen samaa mieltä kanssasi. Minulla ei ole mitään transihmisiä vastaan. Päinvastoin on hienoa, kun on nyt tyytyväinen itseensä ja onnellinen. Mutta eihän tämä nyt mitään missityyppiä ole. Tasa-arvon vuoksi tietysti piti ottaa finaaliin.

Onnea ja menestystä kaikille finalisteille. Oli muutama todella kauniskin. Harmi vaan, kun maamme missikoulutus on nykyään lapsen kengissä.

Kuuluuko sulle..
Kuuluuko sulle..
Vastaa  Ikävä totuus
2 vuotta sitten

Juuri näin. Mutta toteutuuko tässä tasa-arvo naisten kohdalla? Saatikka urheilukisoissa?

Ikävä totuus
Ikävä totuus
Vastaa  Kuuluuko sulle..
2 vuotta sitten

Eihän se tasa-arvo toteudu naisten kohdalla, mutta tää nyt on tätä nykyaikaa.

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit